15. syyskuuta 2008

Eläinlääkärissä


Tänään kävin Demin kanssa ell Jan Räihän luona, koska Demi on vieläkin ontunut aina kun on rasittanut jalkaansa vähän enemmän. Vihdoinkin selvisikin mitä on vikana. Kuvia otettiin lonkista, kyynäristä sekä varpaista. Lonkat olivat aivan priimaa, niinkuin kyynärätkin. Mitään kasvuhäiriöitä Demillä ei ole koskaan ollutkaan.

RTG av tårna visade följande resultat: Höger sesamben 2 och 7 frakturerat samt vänster fram nr 2. En osaa ihan kääntää tuota suomeksi, mutta nuljuluissa murtumia varpaissa kolmessa eri paikassa. Laitettiin pitkävaikutteista kortisoonia numero 7:ään, ja 4 viikon lepoa. Kevyttä treeniä (niin kuin tokoa ja jälkeä) sallittua, mutta ei muiden koirien kanssa riehumista, tai muuta rynnäämistä. Pientä hakuakin sallittu, jos on hallittua... Että sillä tavalla. Tämä selittää myös sitä, että Demi välillä on kävellyt niin kuin olisi kuumia kiviä tassujen alla. Voi mun pieni ressukka. . Räihän mukaan ei tiedetä minkä takia joillekin koirille tulee tällaista, kuulemma varsinkin rotikoilla todella yleistä. Nyt ainakin tiedän minkä takia Demi ontuu, ja eletään sen mukaan

14. syyskuuta 2008

Pelottavia hevosia:)

Aamupäivällä mentiin Tuulan ja Eijan kanssa ottamaan pennuille vähän hakua. Demille otin taas tuuliharjoituksia, ja hyvin sujui treeni kyllä. Kolmannesta ukosta Demi sai hajun jo keskilinjalla, joten hyvin on oppinut käyttää nenäänsä.

Illalla mentiin Demin kanssa katsomaan, kun poikani tyttöystävä Lusse ratsasti. Itse olen ratsastanut paljon, ja hevoset olivat kauan tärkeä osa mun elämästä. Demin mielestä hevoset olivat kamalia, pelottavia hirviöitä:) Alussa Demi ei uskaltanut edes katsoa niitä päin. Nauroin sille, kun se väisti ja tuli mun selän taakse piiloon, joka kertaa kun hevonen tuli meitä päin, mutta kun hevonen lähti poispäin, olisi se voinut vaikka mennä jahtaamaan sitä, silloin oli kyllä rohkea... On se niin hassu tuo Demi kyllä.

ajabaja...ei saisi ratsastaa ilman kypärä!!!






13. syyskuuta 2008

Tokoa Turussa

Emma ja Demi riehuivat hullun lailla, loppujen lopuksi Emma kyllästyi, eikä Demi oikein uskonut, niin sitten Emman piti näyttää oikein vihaiselta jotta kakaran ymmärtäisi lopettaa, muttei mennyt kyllä perille:) Hullun näköinen tuo Emma kun irvistelee...
Jos haluaa voi klikata kuvat niin ne näkyvät täyskokoisena..
Emma yrittä näyttää vaaralliselta..Kyllä minäkin osaan.. sanoo Demi:)


Sain peruutuspaikan Auran Nuuskujen tokoon, mutta tänään olisi kyllä ollut parempi jäädä kotiin. Ensin ajoin tietysti väärin, ja tulin kisapaikalle vasta 5 vailla 9, kun koe alkoi yhdeksältä. Ehdin nippanappa viedä Mollin pissalle, ennen kun joutui paikallaoloon. Paikalla istuminen meni hyvin, mutta sitten ei maannut, vaan seisoi kun tulin piilosta pois. Ja muutenkaan Mollia ei huvittanut tokoilla tänään. Teki kaikki liikkeet huonosti, ja sitten kun ei mennyt ruutuunkaan, keskeytin, koska tiedän ettei loppuliikkeistäkään olisi tullut mitään, koska jos Molli on sillä päällä ettei huvita, niin sitten ei huvita.. Hukka reissu. Kyllä ihminen on hullu! Nousee puoli viideltä ylös, lähtee ajamaan hirveitä matkoja, sitten ottaa 4 liikettä ja koe on siinä. Ollaan oltu ennenkin tuolla samassa paikassa Mollin kanssa, silloinkin meni todella huonosti, Mollin mielestä on varmasti huono paikka:):)

Näin Demin veli Olle tänään. Olipas Ollekin suloinen. Näytti niin isolta Demin vierellä, vaikka ei kuulemma iso olekaan. Ja Voitto veli läpäisi taipparin tänään, onpas Demillä taitava veli:)

Ostin uuden kameran, ja heti piti ottaa koirista uusia kuvia. Eniten kuvia otin Demistä. Aika paljon samanlaisia kuvia, mutta en raaskinnut heittää pois, kun Demi on niissä niin suloinen. On se kivaa kuvata kunnon kameralla, vaikka minulla on kyllä paljon oppimista vielä. Linkki kuvagalleriaan löytyy etusivulta.

6. syyskuuta 2008

Hakutreenit

Pikkukiharalla on aika tyytväinen ilme naamassa, kun seurustelee "akan" kanssa:) Kuvat: Eija Kärkinen

Tänään mentiin pienellä porukalla hakua treenaamaan. Ensin pääsi Molli treenaamaan, ja tänään Molli oli kyllä hyvä. Aloitin sisääntulolla, jonka jälkeen ukko etukulmassa, ilmaisu irtorullalla, ja tämä maalimies ei palkannut. Sen jälkeen 6 tyhjää pistoa. Alue oli aika mielenkiintoinen, alussa avaraa hakkuu-aluetta, ja toisella puolella oli aivan tiheätä metsää, koiran piti laittaa menemään suoraan ryteköiden läpi, mutta sinne Molli upposi hienosti. Ja teki just sopivia pistoja. Hyvä Molli. Toinen maalimies, joka oli myös viimeinen, takakulmassa, ja hän palkkasi suoraan. Todella hyvä suoritus Mollista, pitääkö alkaa katsomaan kisakalenteria taas sillä silmällä...

Myös Demin treeni oli varsin onnistunut. Demille otin tuuliharjoituksia. Maalimies otti keskilinjalla kontaktia Demiin ja antoi namipalan, jonka jälkeen vein Demin pois. Maalimies piiloutui kunnolla. Mentiin Demin kanssa kävelemään metsään, ja kun huomasin että Demi sai hajun ukosta, päästin sen samantien maalimiehelle joka kehui ja palkkasi nameilla, ja myös leikki leluilla. Näitä otettiin kolme kertaa. Otettiin vielä kerran samalla tavalla, mutta nyt palattiin keskilinjalle kun huomasin että Demi oli saanut hajun ukosta, lähetys sieltä.
Tämä treeni oli kun tehty Demille. Nyt kun se sai haju-muistia maalimiehestä, eikä nökömuistia, ja kun maalimies oli kunnolla piilossa, niin se ei ollut Demin mielestä ollenkaan pelottavaa, vaan oli niin iloinen ja onnellinen maalimiehen luona. Jo silloin kun mentiin radalle, oli Demi kyllä todella innostunut, joten kyllä se jo nyt tietää että hakumetsässä on ne kivat ukot, jotka antavat nameja ja leikkivät. Oli kyllä kivaa, ja nyt tiedän miten pitää jatkaa.

Kaikki neljä eilisen lenkillä.

5. syyskuuta 2008

Taipparitreeniä


Tänään oltiin taas Hannan ja Madden kanssa treenamaassa. Treenattiin eniten hakua. Ruutuun vietiin 3 varista, lokin ja sorsan. Sorsa haisi kyllä sen verran pahalta, että sitä en enää kotiin ottanut. Madde kyllä toi sen kerran, Demille en viitsinyt edes sitä ruutuun laittaa.
Pienen alkuempimisen jälkeen, alkoi homma sujumaan ihan mukavasti,ja kun Demi pääsi vauhtiin tulivat linnut ihan vauhdikkaasti käteen. Hyvin Demi myös liikkuu ruudussa, ja nenä kyllä toimii.

Pienen tauon jälkeen tehtiin vielä toinen ruutu toiseen paikkaan. Lopuksi tein Demille laahausjäljen variksella. Ensin juoksi jälkeä pitkin, bongasi variksen, muttei tuonut. Minä en sanonut mitään, päätin katsomaan mitä se tekee. Demi jatkoi mun jälkeä pitkin tielle, sitten lähti uudestaan varikselle, ja nappasi sen suuhunsa ja toi sen minulle. Ei hassumpi treeni tämäkään.. kyllä nämäkin hommat alkavat sujumaan pikkuhiljaa. Meillä oli taas ihan kivaa:)
Sääli että Hannan ottamat kuvat ovat epätarkkoja, olisivat muuten olleet aika hurjia kuvia.

4. syyskuuta 2008

Ihana video

3. syyskuuta 2008

Esineitä & hakumetsässä


Sunnuntaina ennen lenkkiä otettiin kaikille koirille esineitä. Myös Emma ja Ida pääsivät hakemaan pari esinettä. On se hauska noiden mummojen kanssa, sinne ne uppovat ruutuun, ja nopsasti löytävät esineet. Luovuttavatkin hienosti käteen.

Demin kanssa vietiin taas yhdessä pari esinettä ruutun, mutta sitä ei kannata enää tehdä, koska se alkoi juoksemaan esine suussa hakemaan toista esinettä, ja olisi varmaan vaihtanut jos olisi törmännyt siihen. Muuten muisti hyvin, ja haki hienosti, toi myös vauhdikkaasti ja luovutus hieno. Ensi kerralla täytyy viedä esineet valmiiksi ruutuun.

Mollille tein vähän jekkuja, laitoin kaikki kolme esineet oikealla puolella ruudussa, ja piilotin ne kaikki. Yksi esine ihan edessä kaatuneen puunrungon alle. Mollille se ei kuitenkaan ollut vaikeita, se löysi helposti kaikki. Oli oikein onnstunut treeni.

Tänään oltiin hakumetsässä. Ilma oli surkea, satoi melkein kaatamalla koko ajan. Demille otin kolme ukkoa, vietiin ne yhdessä piiloon, palattiin keskilinjalle ja lähetys samantien. Yksi maalimies vietiin jo aika syvälle metsään, ja kaikki olivat ihan kunnolla piilossa. Tänään meni hyvin, Demi oli jo todella rohkea, hiukan aristeli, muttei haukkunut eikä pakittanut, häntä oli kyllä vähän alhaalla, mutta nyt meni syömään namit ja pysyi maalimiehen luona ihan yksin. Kiva, kiva... Mutta että se on nopea!!!

Mollin kanssa treenasin tyhjiä pistoja. Aloitin niin että vein Mollin metsään odottamaan, itse menin keskilinjalle, kutsuin ja palkkasin herkuilla, sen jälkeen sai jatkaa matkaa ukolle, joka oli toisella puolella etukulmassa. Sen jälkeen otin kolme tyhjää pistoa, kaikki menivät todella hienosti, ja Molli tuli hyvin pois, heti kun kutsuin. Sen jälkeen löytö, ja sitten taas yksi tyhjä pisto, joka taas meni hyvin, ja lopuksi ukko takakulmassa. Ilmaisua en tänään ottanut mukaan, vaan kaikki ukot palkkasivat suoraan. Kaikki 3 ukot olivat myös samalla sivulla, kuitenkin Molli lähti hyvin tyhjille myös toiselle puolelle. Oikein onnistunut treeni, harvoin Molli on noin yhteistyöhaluinen:)

Kyllä se vaan niin on, että haku on mun laji, kyllä mä siitä niin tykkään, ja niin tekevät koiratkin.
Olen niin iloinen että Deminkin treeni meni näin valtavan hyvin, ja että se ei enää näkee mörköjä.

28. elokuuta 2008

Demin kanssa NOME kursilla

Tänään oli sitten meidän ensimmäinen NOME kurssi-päivä. Kouluttajana toimii Pii Huusko, ja kursin järjestää Siuntion koirakerho. Kurssi pidetään joka toinen torstai, yhteensä 5 kertaa. Tehtiin ihan yksinkertaisia harjotuksia, NOME seuraamista, paikallaan istumista, luoksetuloa ja luoksetulon yhteydessä kerran myös damin noutamista. Periaatteessa Demin olisi pitänyt osata nää kaikki, mutta tässähän oli häiriöitä, koska mukana olivat muita koiria.

Treeni pidettiin pellolla. En voinut kun nauraa, koska Demi ei osannut kävellä kunnolla kun pellolla oli niin pitkä heinä. Se hyppi ja pomppi, ja sitten kun yritin vaatia, niin se alkoi kulkemaan mun jalanjäljissa, mutta seuraaminen ei kyllä onnistunut ollenkaan!!! Siinä on heti yksi asia mitä pitää harjoitella.

Sen jälkeen jätettiin koirat riviin istumaan. Se meni hyvin, Demi odotti hienosti. Seuraavaksi otettiin luoksetuloa niin, että yksi koira suoritti luoksetulon muiden koirien edessä, muut koirat pitivät istua perusasennossa hiljaa. Demille se oli kova paikka, kun vetäjä heitti muille koirille damin, jonka ne sai paluumatkalla noutaa ja viedä ohjaajalleensa. Se tärisi ja olisi pari kertaa karannut, jos ei olisi ollut kiinni. Kun oli Demin vuoro ja meidän piti ottaa luoksetuloa, niin en ehtinyt edes jättää sitä, niin se karkasi katsomaan, missä kaikki damit ovat:(:( Totteli kuitenkin istu käskyn, ja antoi itsensä kiinni, ja uudella yrityksellä istui nätisti ja odotti luoksetulokäskyn. Ensin otettiin yksi normaali luoksetulo, sitten tehtiin niin, että vetäjä heitti damin puoleen väliin, samalla kun minä annoin luoksetulokäskyn. Se meni hyvin, Demi otti damin, ja toi sen hienosti mun käteen. Saatiin kehuja siitä että meillä on hienot luovutukset, ja myös siitä että Demi muistaa hyvin, koska vaikka se karkasi, joka ei ollut hyvä juttu, se kuitenkin muisti mihin dami oli pudonnut, silloin kun sitä heitettiin muille koirille.

Lisää kuria, ja lellittely pitää lopettaa, sekä turhat kehumiset ja räpläämiset pois:):) voi, voi, mun vaaveli.. mitenhän minä nyt pystyn siihen:)

Kotimatkalla kävin Piin luona ostamassa riistoja. 3 varista, lokin, pupun, ja vielä sorsankin sain ostaa.

Hauskaa oli, tykkäsin kovasti.

Demi, PIENI kihara:)


Yritin mitata Demiä tänään, mitta ei nyt varmaankaan ole ihan prikulleen oikein, mutta sinnepäin ainakin, 55 cm korkea ja paino 22 kg. Ikä kohta 8 kk. Toivottavasti kasvaa vielä ainakin muutama senttiä:)

Vähän ollaan myös treenattu. Molli on tokoillut, ja Demi on eniten revinnyt sukkaa:) Eilen otin Demille dami noutoja pellolla. Tein erilaisia muistiharjoituksia, ja laitoin 3 damia peräkkäin riivin, traktoriuralla, jotka Demi haki hyvin oikeassa järjestyksessä. Mulla ei ole mielikuvitusta näissä noutohommeleissa, hyvä että päästään pentu nome kursille, toivottavasti siitä saa enemmän kipinää koko hommaan, ja että opitaan paljon:)

23. elokuuta 2008

Demin kanssa hakutreeneissä ja Mollin kisakertomus

Ida oli sitä mieltä että hän on kyllä myös ollut todella reipas, joten hän tunki itsensä väkisin mukaan poseeraamaan.

Eilen jätin Mollin kotiin, kun mentiin Demin kanssa Nummelaan hakutreeneihin. Tämän päivän toko alkoi jo yhdeksältä aamulla, eikä Mollin motivaatio tokoon olisi ollut ollenkaan hyvä, jos edellisiltana olisi päässyt hakumetsään. Mollilla on ne omat jutut:)

Demi oli ihan reipas ja avoin maalimiehille, niin kauan kun olivat keskilinjalla, mutta kun menivät metsään kökkimään, olivat ne Demin mielestä kamalia mörköjä. Kokeiltiin samalla tavalla kun viimeksi, niin että maalimies kulki metsässä ja kutsui Demiä, ja minä kuljin Demin kanssa keskilinjaa pitkin niin kauan että maalimies kaatui. No tällä tavallahan se nyt ei onnistunut ollenkaan, minä jouduin mennä joka kertaa tukemaan sitä, koska Demi näki mörköjä. Tehtiin sitten niin että vietiin Demin kanssa yhdessä maalimies piiloon, ja palattiin keskilinjalle ja saman tien sai lähteä hakemaan, ja nyt uskalsi mennä maalimiehen luokse. Tällä tavalla täytyy nyt jatkaa. Muuten Demi oli ihan reipas, ja jopa leikki vieraiden ihmisten kanssa, joten parempaan suuntaan mennään. Kyllä se siitä.

Tänään oli pakko nousta jo viideltä, koska meillä oli edessämme 2,5 tunnin ajomatka Askolaan, ja EVL alkoi jo yhdeksältä. Oli lähellä jättää väliin, mutta onneksi otin itseni niskasta kiinni, ja lähdin kuitenkin, koska tänään onnistuttiin, ja vihdoinkin saatiin se niin pitkään himottu ykköstulos:)
Demi oli tietysti mukana. Sille se oli hyvä päästä ihmisten ilmoille, ja Mollin toko-motivaatio nousee todella paljon, kun minä touhun Demin kanssa, ja Molli joutuu odottaa autossa:)

Paikallolot menivät molemmat tänään aivan nappiin, muissa liikkeissä Molli keksi kyllä kaikenlaista. Tunnari oli ihan Ok, idarissa ei istunut, kaukkareissa meinasi jämähtää, joten jouduin antaa lisäkäskyjä, ohjatussa tujotti taas liikkuria, ja tuli takaisin kapulan kanssa vähän oudosti. Metalli oli taas todella inhottava, joten hyppy nouto tehtiin etana vauhdissa, (onneksi hyppäsi kuitenkin takaisin, ja kapula pysyi suussa), luoksetulossa ei mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan, ja loppuosa oli hidas, seuraaminen ei ollut niin hyvä kun yleensä, ja yksi perusasento jäi tekemättä. Onneksi ruutu oli viimeinen liike, ja sehän on Mollin lemppari ja onnistuikin aivan täydellisesti.

Itse en katsonut pisteet ollenkaan, joten en tiennyt riittävätkö ykköseen. Mutta niin riittivät ja kyllä se tuntuu työvoitolta, kun Mollin kanssa saatiin EVL:stä ykköstulos. En olisi ikinä uskonut että se päivä tulee, sen verran takkuinen on meidän tokoura ollut.
Kyllä se mun Molli osaa joskus yllättää:)

16. elokuuta 2008

Kani

Kaverini ihmetteli minkä takia taipparikuvissa oleva kani on tommonen pötkäle:) luuli että se oli täytetty tekokani, mutta kani on kyllä ihan aito, se oli vaan vielä vähän jäässä:)

15. elokuuta 2008

Molli jääräpää...


Tämä on ollut harvinaisen aktiivinen viikko. Nämä eri lajien treenit suunniteltiin jo kauan sitten, ja sattuivat sitten olemaan samana viikkona. Demin pää on nyt täynnä uusia juttuja, en ihmettele yhtään, että se on nukkunut koko päivän ja illan. On aika ihanan rauhallista täällä meillä tänään:)

Tänään mentiin heti aamulla hakumetsään. Saatiin oikein pätevä ihminen vetämään meidän treenit tänään. Hän on PK tuomari ja on kilpaillut omien koiriensa kanssa varmasti kaikissa PK lajeissa. Hyviä neuvoja saatiinkin ihan roppakaupalla.

Olin ensin ajatellut ottaa Demin vaan tallaamaan metsää, mutta kun emme tallanneet ollenkaan, kun mukana oli kaksi muuta nuorta koiraa, niin otin Demin kuitenkin myös treenaamaan. Mukava ylläri oli, ettei Demi ollut yhtään varautunut, vaan tuli alueelle häntä heiluen. Ensin maalimiehet syöttivät sille keskilinjalla nameja. Sen jälkeen sai tuttu ja Demille niin ihana Tuulaa mennä ensimmäisenä metsään. Kuljettiin Demin kanssa keskilinjaa pitkin, ja Tuula kulki metsässä samalla linjalla, ja vähän väliin kutsui Demiä, niin että Demin mielenkiinto koko ajan pysyi sillä. Sitten Tuula kaatui ja oli ihan piilossa. Demihän lähti kun ohjus metsään ja olikin aivan innostunut kun löysi Tuulan joka kehui ja syötti sille nameja. Juostiin kaikki mukaan sinne piilolle, ja tultiin yhdessä pois.

Toisena maalimiehenä oli Tarja. joka on Demille myös tuttu, muttei ihan niin tuttu kuitenkaan kun Tuula. Tehtiin samalla tavalla toisella puolella, ja sekin meni hyvin. Viimeiseksi meni sitten meidän treenaaja piiloon, sillä oli vielä lippis, joka on Demille joku ihmeen mörkö. Tehtiin kuitenkin ihan samalla tavalla taas, ja Demihän juoksi vauhdilla metsään, mutta kun näki että siellä olikin se vieras ihminen, jolla oli vielä lippis päässä, pysähtyi se ja jäi seisomaan häntä pystyssä. Mä menin tukemaan sitä, ja silloin Demi uskalsi mennä, ja onneksi olin antanut viimeiselle maalimiehelle rasian missä makaroni laatikkoa, joten Demi sai paras palkkaa häneltä. Muut tulivat myös sinne piiloon, ja siellä Demiä kehuttiin, ja se sai olla keskipisteenä, ja sai vielä kaikilta makkaroita.

Olen hyvin tyytyväinen että se meni näin hyvin. Viime hakutreeneissä Demi ei suostunut mennä maalimiesten luokse ollenkaan. Onpas Demistä tullut rohkea tyttö!:) Kyllä siitäkin vielä hakukoiraa tulee. Treeni vetäjä ihmetteli kovasti miten kihara on tuon luonteinen, koska se on nähnyt Mollia ennen, ja joku sen tutuista oli ollut kihara kauan sitten, ja se oli ollut niin kova ja jäärä, ettei tottiskoulutuksesta tullut mitään.

Pentujen jälkeen pääsi aikuiset treenaamaan. Meillähän on ollut Mollin kanssa todella pitkä tauko, ja kokemuksesta tiedän että kun on ollut taukoa tulee Mollin kaikki virheet esille! Niin tuli tänäänkin. Ensimmäinen pisto piti olla tyhjä, ja maalimies oli valmiina toisella puolella. No Mollihan lähti kun hirvi metsään, eikä tullut kun kutsuin, vaan lähti keskilinjan yli maalimiehelle.
Huudettiin Tarjaa pois ja muutettiin suunnitelmaa.

Otettiin sitten sisääntuloja, elikkä Mollia vietiin hihnalla metsään, maalimies uudestaan piiloon toisella puolella ja minä odottamassa keskilinjalla, kutsuin ja Mollin piti tulla mun kautta, vauhdissa sai nakkipalan palkaksi ja samantien sai jatkaa matkaa maalimiehelle. Ilmaisu normaalisti. mutta irtorullilla. Näitä otettiin sitten kolme kertaa. Kerran se meinasi karata suoraan maalimiehelle mun ohitse, muuten meni hyvin.

Näitähän otin Mollille paljon silloin kun treenasin sen kanssa aktiivisesti. On hyvä hallinta treeni, ja sitä Molli vaatii jatkuvasti... Mollin mielestä minä voisin jäädä autoon odottamaan, ja se hoitaa kyllä hommat ihan itse. On kyllä varsinainen jääräpää... Kuitenkin on kivaa treenata hakua Mollin kanssa, koska se on niin täpinöissään. Se niin tykkää hausta. Ja Mollihan on aina ollut haasteellinen koira treenata joka lajissa, mutta se on samalla ollut niin mielenkiintoista ja hauskaa. Minä olen yhtä jäärä kun Molli, ollaan kyllä ihan sopiva pari:):)

Hakutreenin jälkeen mentiin vielä kentälle ottamaan tottista. Demille otin vaan lyhyt paikallolo ja sen jälkeen leikin sen kanssa. Muutama nopea maahanmenoa ja istumista ja lelu lensi, siinä oli Demin treeni.

Mollille otin ensimmäistä kertaa tänä vuonna PK esteet ja Mollihan tykkää niistäkin. Se jopa hyppäsi ihan puhtaasti metrin estettä tänään kun oli niin vauhdikkaalla päällä. Sen jälkeen pieni seuraaminen ja eteenmeno ja treeni oli siinä.

Demi sai jäädä kotiin kun vein isot koirat illalla pitkälle metsälenkille. En uskaltanut rasittaa sen jalka enää tänään.
Huomenna huilataan kyllä:).

14. elokuuta 2008

Tokoa ja taipparitreeniä


Eilen alkoi taas tokotreenit. Itse olen siellä vetäjänä, mutta menin vähän aikaisemmin treenaamaan Mollin kanssa, ja Demin kanssa ehdin myös treenata niin kauan kun oli muita koiria paikalla. Mollin treenit meni hyvin, Demille se oli uutta ja jännää kun oli niin paljon erikokoisia koiria ympäri, ja niin paljon ihania hajuja. Aika hyvin keskittyi kuitenkin, ja varsinkin paikallaoloon olen oikein tyytyväinen. Nyt makasi ihan rauhallisesti, eikä yrittänytkään nousta ylös.

Tänään mentiin Hannan ja Madde labbiksen kanssa taipparitreeneihin. Madde on jo niin paljon taitavampi kun Demi joten sille tehtiin ihan kunnon hakuruutu. Demillekin koekeilin viedä neljä varista metsään, niin että vietiin ne yhdessä. Varikset eivät olleet oikein kivoja tänään, mutta sitten kun Demi pääsi vauhtiin, haki se ihan hyvin ja luovuttikin hienosti. Pienen paussin jälkeen otettiin Hannan pieni pupu esille, ja sehän oli sitten Demin mielestä oikein ihana, sitä se olisi kantanut vaikka kuinka kauan. Tehtiin lyhyt laahausjälkikin, joka Demi hiffasi heti. Se meni hyvin.

Sitten ajettiin toiseen paikkaan, koska meidän piti mennä ottamaan vesinoutoa. Päätettiin kuitenkin kokeilla vielä uudestaan hakua, ja vietiin valmiiksi taas neljä varista ruutuun. Demi lähti ihan innokkaasti metsään, mutta pettymys olikin suuri, kun siellä ei ollutkaan ihana kani vaan ne peevelin varisraadot taas. Se bongasi ne kaikki, muttei tuonut. Nyt joutui prinsessa puuhun kiinni, ja sai nähdä kun Madde pääsi tyhjentämään ruudun, joka se tekikin oikein taitavasti. Kehuttiin sitten Maddea ja ihailtiin varikset oikein kunnolla. Sitten pääsi Demikin hakemaan yhden variksen, jonka vein kauas niin että se näki. Nyt oli motivaatio aivan toinen, ja varis tulikin nopsasti takaisin. Nauroin, kun Demi ihan elvisteli Maddelle että kato nyt, kyl mäkin osaan.. on ne koirat kyl hassuja.

Sen jälkeen mentiin ottmaan vesinoutoa variksilla, kun lokkia ei ole. Siinä ei ollut mitään ongelmaa, vedestä nouti kyllä varistakin mielellään.

Olipas meillä hauskaa. Kiva treeni, ja hyödyllinen.

10. elokuuta 2008

Tänään treenattiin ihan kunnolla

Päivällä treenattiin ensin noutokapulan pitämistä, ja kun Demi kerran tykkäsi 2 kg kapulasta, otettiin jälleen sitä käyttöön. Ei ainakaan pure kun on niin painava. Nyt Demi osaa istua jo aika kauan ihan paikallaan kapula suussaan, joten nyt pitää mennä eteenpäin. Syy minkä takia opetan noudon tällä tavalla on se että haluan välttää puremista. Tässä pieni kuvasarja meidän treeneistä, kun poikani kerran oli katsomassa, joutui hän kameran taakse:) Kotisivulla löytyy lisää kuvia meidän noutotreeneistä.



Illalla mentiin metsään, ja siellä innostuttiin tekemään vähän kaikkea:) Molli sai jäljestää pitkästä aikaa. Jana meni todella hyvin, ja Molli jäljesti taas innokkaasti. Ensimmäinen keppi jäi, kun vauhti oli vähän liian kova.


Niin kauan kun jäljet vanhenivat tallattiin kapea kaistale, ja otettiin kaikille koirille esineitä. Demin kanssa tein niin, että jätin Demin istumaan ja vein vähän matkan päähän karvalelun. Käskystä sai hakea, ja samalla kun nosti esine maasta, kehuin ja heitin samanlainen lelu sille palkaksi. Tätä toistin muutaman kerran. Tämän treenin idea on se, että koiran pitää vauhdista napata esine suuhunsa, ja juosta yhtä innokkaasti takaisin ohjaajalle kun se juoksee esineelle. Vaikka Demi on niin paljon vauhdikkaampi kun Molli, niin sillä on kuitenkin sama tyyli jäädä seisomaan vähän aikaa esine suussa ennen kun alkaa tulemaan sen kanssa. Tämä treeni onnistui hyvin. Sen jälkeen sai mennä autoon huilimaan.


Molli sai vaihteeksi hakea myös kivoja leluja, kun vein ruutuun kolme samanlaista karvaleluja. Molli oli taas reipas, ja teki hommat hienosti.


Demi sai tulla uudestaan esineruutuun, jolloin vietiin yhdessä esineet piiloon. Kokeilin jättää kaksi esinettä, mutta ensin Demi ei muistanut toista. Uudella yrityksellä onnistui, kun jäätiin aika lähelle. Muuten Demi haki innokkaasti ja toi ripeästi.


Tein Demille lyhyen makkarajäljenkin, niin että se sai nähdä kun sen tein. Sai odottaa tiellä Tuulan kanssa. Se oli sitten liian innostavaa, koska Demillä oli aivan liian kiire, veti ja hosui, mutta motivaatio oli ainakin kohdallaan:) Huono juttu vaan kun muurahaiset menee makupalojen päälle:(


Lopuksi innostuttiin tekemään Åkelle ja Demille vielä tuuliharjoituksia. Eli Tuula meni saniaisten kesken makaamaan, oli ihan kunnolla piilossa, ja me Demin kanssa käveltiin sen ympäri niin kauan että huomasin että Demi sai hajun Tuulasta, jolloin palattiin polulle, ja Demi sai mennä hakemaan. Näitä tehtiin pari kertaa. Se meni todella hyvin. Jos Demi vaan oppisi tykkäämään vieraista ihmisistä, niin luulen että se innostuisi haustakin, sen verran täpinöissään oli tästä harjoituksesta.


Kivaa oli taas treenata, ja koirat olivat molemmat oikein innokkaita ja reippaita, ja molempien treenit menivät hyvin.

8. elokuuta 2008

Vähän sitä sun tätä


Aluksi yksi kukkakuva, näin hienoja olivat ennen kun sade ja myrsky kaatoi niitä...:(

Jokaikinen nurkka on nyt kuurattu, ei uskoisi että on sama koti:) Vielä on eteinen ja yläkerran rappuset jäljellä... ei tää urakka lopu kyllä ikinä:)

Koirien kanssa käytiin kimppa toko treeneissä alkuviikossa ja Demille olen ottanut pihalla jotain pientä joka päivä. On se hauskaa miten pentu on oppivainen. Uskomattoman nopeasti oppii. Oppisi varmaan myös virheet, sen takia suunnittelen tarkasti mitä Demin kanssa teen. Tähän asti menee tokotreenit parhaiten. Siitä Demi tykkää, ja on todella yhteistyöhaluinen. Mitään maastolajia en ole nyt parin viikon aikana treenannut,(siivousvimman takia) mutta suunniteltu on nyt nometreenit ensi keskiviikkoihin. Kaveriksi tulee Hanna, Madde labbiksen kanssa, ja Hannalla on pieni pupukin, joten Demi pääsee vihdoinkin kokeilemaan myös pupun noutamista. Jännää...Kivaa saada noutohommeleihin treenikaveria. Yksin on niin tylsää treenata.

Kimppatokossa otin Mollille melkein kaikki liikkeet. On tuo Mollikin vähän kaheli, kun kentällä oli muita treenamassa, ja meidän tavarat oli kentän laidalla, niin sen piti kesken luoksetuloa juosta hakemaan Demin sukka-pallo, ettei nyt vaan kukaan muu sitä ottaisi... Muutenkin Molli ei keskittynyt, kyttäsi vaan muita, eikä kuunnellut, teki paljon virheitä. Se on niin kateellinen ja vahtii jopa ruutumerkit, kaikki tavarat ovat meidän.. Pöhlö koira:)

Otettiin nuorten kanssa erillinen paikallaolo. Nyt Demi makasi hyvin, paljon parempi kun viimeksi. Ei mennyt selälleen makaamaan, eikä noussut ylös. Otin Demille myös seuraaminen ihmisryhmässä ja vähän muutenkin, ja sitten taas kapulan pitoa. Demin treeni meni hyvin. Demi keskittyi paremmin kun Molli:)

Tänään mun piti lenkin jälkeen ottaa Demille taas noutokapulan pitämistä, ja kun kaikki tavalliset kapulat olivat autossa, annoin sille 2 kg kapulan, ihan vaan ajattelin katsoa miten se suhtautuu siihen. Mutta sehän nappasi sen suuhunsa ja kantoi sitä kun vanha konkari. Otettiin sitten sillä sitä kapulan pitämistä mun edessä, ja niin se istui kun patsas, ihan tiivisti mun edessä painava kapula suussaan! On kyllä reipas.

Löysin netistä tällainen kuvapalvelu ja lähetin Demistä yksi pentukuva suurennettavaksi. Kuvassa on 8 viikkoa vanhaa. Kuvan on ottanut mun poika Ken, ja mun mielestä Demi on niin äärettömän luttana siinä. Ei kestänyt kun kolme päivää niin kuva tuli postitse. Hyvää palvelua!

Kun siivosin, otin myös Mollin kaikki pokaalit ja rusetit esille, ja niitähän on ihan kivaa määrää:) No muutama ollaan kyllä saatu Idankin kanssa, mutta suurimman osan on Mollin. Päätin ostaa itselleni pari palkintokaappeja ja järjestää pystit hienosti:) Kyllähän Molli ansaitsee sen, että näytetään kaikille miten hyvä koira se on, ja miten paljon palkintoja se on saanut:) Kyllä minä tiedän että monella on paljon enemmän näitä, mutta elvistellään nyt vähäsen meidän pytseillä:)

Kuva on leikattu ja liimattu...

3. elokuuta 2008

Jäniksen ajoa


Olen siivonnut ja siivonnut ja siivonnut..eikä ole vieläkään valmista. On ollut todella kuuma ilma, mutta se on vaan ollut hyvää, koska pyykit ja matot ovat kuivuneet äkkiä, ja koirat ovat vaan maanneet varjossa. Vähän remppaakin ollaan tehty ja uusia huonekaluja ostaneet, on se kivaa kun koti tuoksuu hyvältä ja on siisti:).

Eilen iltalenkillä oli viileitä ja sateista ja koirat olivat villejä.... Molli alkoi jahtaamaan jänistä, ja jänis raukka meni aivan sekaisin, koska se juoksi polulle missä me muut olivat, ja kun siellä oli kolme muuta koiraa ja kaksi ihmistä niin se panikoi ja hyppäsi mun miehen päälle, törmäsi Hardyn rintaan!!! Oli kyllä aika ihmeellistä... Molli totteli ja jätti jänistä rauhaan, niinkuin Emma ja Idakin, mutta pikkupiruhan lähti kun ohjus jäniksen perään. Aika kauan oli poissa, ja kun vihdoin palasi meidän luokse roikkui kieli maahan asti. Minä olin aivan varma että jalka brakasi ihan täydellisesti, mutta ihme ja kumma ei ole ontunut ollenkaan! Viikon täyslepo on varmaan tehnyt terää...

Ja nyt odottaa keittiökaapit... puh, on vielä kova urakka edessä.

Ensi viikolla pitää kyllä ehtiä myös vähän treenata.

30. heinäkuuta 2008

Taas tokoa

Kesken suursiivoamisen piti mennä vähän treenaamaan. Mentiin Inkooseen museokentälle Tarjan ja hänen koiriensa kanssa ottamaan tokoa.

Demi sai aloittaa, ja sille otin vähän seuraamista, joka myös nyt sujui tosi mukavasti. Sen jälkeen kapulan pitoa, Demi piti jo ihan kunnolla kapulasta kiinni, ja istuu tosi tiivisti mun edessä. Otettiin myös luoksetuloa, ensin niin että kävin palkkaamassa odottamisesta, ja jotta vauhti löytyis tein niin että Tarja piti kiinni ja itse juoksin kauas, ja kutsuin luokse. Treenattiin myös kaukkarit, seisominen ja maahanmenoa, ja maassa pysymistä. Tuo maassa pysyminen on edelleen vaikein juttu Demille, vaikka nyt menikin aika hyvin. Demi menee selälleen makaamaan, hassu kakara:) Lopuksi vein Demin lelu ruutuun ja sinne se juoksi suoraan ruutuun hakemaan lelunsa. Demin kanssa oli taas todella kiva treenata, vaikka olikin vähän stressaantuntut, kun oltiin sille uudessa paikassa.

Molli hössötti kun oli joutunut odottaa autossa, kyttäsi vaan ruutuun, kun ensin otin sille seuraamista, ei keskittynyt kunnolla. Ohjatussa oli ensin menossa väärälle kapulalle, mutta toisella yrityksellä haki oikean. Tunnarissa nuuski vähän muitakin hajuja, mutta teki kuitenkin oikein kun vihdoin ja viimein alkoi nuuskimaan myös tunnarikapulat. Ei maistellut muut kapulat tänään, joten tunnarin jälkeen pääsi autoon syömään.

Ruudussa jäi aivan liian eteen, kokeilin muutaman kerran mutta joka kertaa jäi ihan etumerkkien väliin seisomaan. Ei hyvä. Otin sille sitten siirtymisiä, niin että laitoin ruudun ulkopuolelle seisomaan, ja ohjasin käsimerkillä ruutuun. Se meni aika hyvin. Pienen tauon jälkeen otin sille uudestaan ruutua, nyt lähetin toisesta suunnasta, ja nyt meni oikein hienosti ruutuun! En sitten ymmärrä minkä takia ei toisesta suunnasta osannut mennä kunnolla ruudun sisälle.. Otettiin myös paikkallaan istumista, joka meni hyvin ja lopuksi kaukkarit, nekin sujuivat ihan Ok.

Demin jalka on taas kunnossa, täytyy vaan vieläkin olla tarkkana ettei se rasita sitä liikaa, kai se vaan kestää ennen kun tommonen vamma paranee... vaikka välillä tulee ihan epätoivoinen olo, ja tekisi mieli viedä Räihälle, niin kun mä varmaan teenkin, jos ei kohta alkaa kestämään enemmän liikuntaa.

25. heinäkuuta 2008

Tokoa ja uinttireissu kavereiden kanssa joka olisi pitänyt jättää tekemättä:(


Molli ja Demi uivat kimpassa..

Eilen treenattiin taas tokoa Tuulan ja hänen koiriensa kanssa. Mollille treenasin palkkaamattomuutta, elikkä se sai tehdä seuraamista, idaria, luoksetuloa ja ruutua, sitten juostiin autoon syömään. Kaikki muut liikkeet menivät hyvin, paitsi luoksetulon jossa Molli ennakoi pysähdykset. Pienen tauon jälkeen otettiin ohjattua, metalli noutoa (ei ollut este mukana) ja tunnarit. Tunnareissa oli epävarma, toi oman, mutta maisteli muutkin. Sitä otin uudestaan, nyt onnistui, ja sen jälkeen pääsi taas autoon syömään. Kaukkarit otin erikseen, ne menivät hyvin, niin kun ohjattu ja metallikin.

Demille otin seuraamista, pieni paikallaolo Åken vierellä, kapulanpitoa, kaukkarit ja seisominen. Demi oli taas reipas, kapulaa osaa nyt pitää kauniisti suussaan kun istuu mun edessä. Äkkiä se sen hiffasi. Kohta pitää mennä noudossa eteenpäin. Paikallaan makaaminen on vaikeita, vaikka pyörin vaan sen ympäri ja olen ihan lähellä ja palkkaan koko ajan. Mutta eiköhän se harjoittelemalla alkaa sujumaan:) Itse olen kovin tyytyväinen Demin tottikseen, kivasti on mukana ja oppii nopeasti.

Olen varonnut ettei Demin jalka rasittuu, sen takia olen vienyt Demin uimaan vaan Idan kanssa, kun Ida on niin rauhallinen, niin Demikin pysyy aisoissa, eikä rieuhuu. Jos kaikki koirat on ollut mukana lenkillä, on jokos Demi tai Molli ollut remmissä. Pihalla se on saanut hepuleita, mutta olen kieltänyt jos on alkanut Mollin kanssa leikkimään. Näin jalka on pysynyt kunnossa, ei ole ontunut. Kavereiden kanssa ei olla lenkkeilty ollenkaan koko kesän aikana. Tänään vein kaikki koirat uimaan, ja Tuula ja hänen koirat tulivat mukaan. No, Åke ja Demihän riemastuivat, nehän leikkivät ja oli hauskaa, ja Demi oli niin onnellinen kun pääsi juoksemaan.. mutta...mutta... nyt ontuu:( toivottavasti on huomenna taas parmpi.

Molli ja Demi olivat käyneet jossain pas-a kasassa piehtaroimassa, (taas!! aina joku koirista löytää jonkun kalanraadon tai pas-a kasan) joten jouduin pestä molemmat. Molli haisee vieläkin, vaikka käytin paljon shampoota. Kaiken lisäksi ampiainen pisti Mollia suuhun kun tultiin kotiin:( annoin kyytablettejä varmuuden vuoksi. Molli pyydystää kärpäsiä, ja nyt pyydysti sitten myös ampiaisen, toivottavasti se nyt tästä oppi, ettei niitä kannata syödä.. tyhmä koira!

Ja tässä taas kerran vähän huonoja kuvia.. olisi kyllä korkea aika hankkia kunnon kamerakin!

Ida ei juuri enää ui, se vaan vähän lotraa vedessä

Åke ja Demi ihmettelevät mihin Molli on menossa..

23. heinäkuuta 2008

Treenejä

Kaikenlaista olen taas Demin kanssa touhunut. Nyt alkaa olemaan todella kiva treenata sen kanssa, kun se on täysillä mukana joka jutussa. Myös Molli on päässyt treenaamaan.

Eilen aamulla menin Idan ja Demin kanssa kiertämään järveä, ja otin kaksi damia mukaan. Laitoin Idan puuhun kiinni ja otin Demille vesinoutoa. Alussa sai sellaisen hepulin ettei ole todellistakaan, lähti juoksemaan dami suussa, eikä meinannut tulla mun luokse ollenkaan. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan, ja muutaman noudon jälkeen, alkoi sujumaan ihan hyvin. Sai myös noutaa muutaman kerran maalla, ja johan tuli dami vauhdilla mun käteen, kun palkaksi sai noutaa vedestä. Demi ui todella hyvin, ja menee vauhdilla veteen, ja myös ui nopeasti. Demillähän on aina kiire:)

Illalla mentiin pienellä porukalla jälkimetsään, Demi pääsi vaan esineruutuun. Ja pääsihän se myös treenikaverin (Demille vieras) luokse syömään lihapullia. Kovasti oli kyllä varautunut, leikkimään ei tänäänkään suostunut, mutta namit kuitenkin otti.

Hienosti pikkulikka osasi hakea esineitä kyllä, ja vauhtia kyllä piisaa, ja myös esineet se tuo suoraan mun käteen.

Mollille tein pari janaa ja lyhyt jälki. Molli raukka sai kyllä jäljestää haastellisen jäljen, koska treenikaveri oli käsittänyt väärin, mihin metsään minä teen Mollin jälki, ja oli tehnyt oman koiran jälki samassa metsässä. Kaiken lisäksi tuli sienestäjiä ramppaamaan jälkien päällä, joten olin aivan varma että plörinäksi menee. Molli teki kuitenkin kovasti töitä, ja vaikka se ei ollut helppoa, niin se löysi aina vaan takaisin omalle jäljelle ja löysi kaikki kepitikin. Hyvä Molli. Molli oli myös esineruudussa varsin taitava. Kolme lähetystä ja kolme esineitä, aikaa meni ehkä 2 minuuttia.

Tänään treenasin Demin kanssa nouto-kapulan pitoa, maahanmenoa ja maassa pysymistä sekä seuraamista. Minä joudun ihan skarppaamaan etten treenaa sen kanssa liian kauan, koska Demi ei kyllästy, se voisi treenata vaikka kuinka kauan. Onneksi on alkanut tykkäämään lihapullista, joten nyt on helppoa kun sekä namit että lelut kelpaavat:)

21. heinäkuuta 2008

Pientä tokoa ja pellolle jälkeä


Mentiin Tuulan kanssa tekemään koirillemme peltojälkeä. Demille tallasin suoran jäljen joka oli 100 askelta pitkä (laskin askeleet:) Laitoin joka askeleeseen namia. Jälki sai vanheta ainakin 45 minuuttia.

Mollille tein aika pitkän jäljen, 4 kulmaa, 6keppiä ja muutama lihapullapala siellä sun täällä. Niin kauan kun jäljet vanhenivat otin Mollille tokoa. Aloitin idarilla joka meni oikein mallikkaasti, sen jälken vähän seuraamista, luoksetuloa ja kaukkarit. Kaukkareissa vähän edisti, muuten Molli teki kaikki liikkeet oikein hyvin. En palkannut liikkeiden välillä ollenkaan, vaan vasta kaukkareiden jälkeen mentiin autoon, jossa ruokakippo odottamassa. Mollille ja Neerolle otettiin vielä istumistakin. Tänään Molli istui koko ajan. Hyvä!

Demi sai jäljestää ensin, ja se meni todella hyvin. Rauhallisesti ja tarkasti se eteni jälkeä pitkin, se jopa söi melkein kaikki namipalat, kun oli pieni nälkä. Jäljen lopussa oli vielä rasia missä herkkuja. Pari kertaa Demi pysähtyi ja katseli ympäri, kun kuuli jotain ääniä, mutta jatkoi itse matkaa, ilman minkäänlaista avustusta. Demin jälki meni hyvin. Jospa se nyt on kypsynyt tähänkin hommaan:)

Mollin jälki oli vaikea. Pelto oli kivikova ja vaikka on satanut niin paljon, oli se ihan kuiva. Sen lisäksi tuuli aika paljon. Molli oli liian innostunut, se veti ja jouduin jarruttaa koko ajan. Ensimmäinen suora pätkä meni hyvin, mutta sitten Molli hössötti liikaa, ja välillä luulin että se oli hukannut koko jäljen. Keppejä nosti kuitenkin säännöllisin välein, ja loppuunkin päästiin. Yksi keppi jäi. Mun olisi pitänyt laittaa enemmän makupaloja, ja katsoa vähän mistä tuulee.
Ensi kerralla olen taas viisaampi.

18. heinäkuuta 2008

Tokoa

Otin Mollin ja Demin mukaan ja mentiin Västankvarnin kentälle treenaaman tokoa Tarjan kanssa. Tarjalla on 7,5 kk vanha doberman pentu Prada, sekä heeleri Wilma joka kilpailee alokas luokassa. Aloitettiin paikalloloharjoittelulla pennuille. Demin ensimmäinen:) Vaikeita oli pysyä maassa, kun Prada oli vierellä. Mutta aika hyvin meni, vaikka Demi menikin selälleen makaamaan, kun ei oikein ymmärtänyt:) Sehän osaa hyvin istua ja odottaa, mutta makaaminen on jäänyt treenamatta. Kuinka olen voinut unohtaa niin tärkeän jutun??

Sen jälkeen otettiin pennuille seuraamista, ja olen hyvin tyytyväinen Demin seuraamiseen. Olen koko ajan yrittänyt palkata vaan silloin kun se seuraa aktiivisesti hyvällä kontaktilla, kuitenkin niin että paikka pysyy. Aloitin Demin kanssa seuraamisharjoittelut imuttamalla, sillä tavalla sain oikean paikan vahvistettu, nyt olen nostanut käteni vähän ylöspäin, ja ihan hyvällä mallilla on nyt. Kiva, kiva.

Demille otin myös luoksetuloa, ja siihenkin olen niin tyytväinen koska se osaa jo odottaa todella hyvin, ja tulee kovalla vauhdilla ja loppuosakin on niin hyvä, kun sen opetin sille jo pikkupentuna.

Pienen tauon jälkeen otettiin ruutua. Vietiin ensin Demin kanssa yhdessä namikippo ruutuun. Muuten meni vauhdilla suoraan kipolle, mutta sivulta sisään. Sen jälkeen meni Tarja laittamaan lisää nameja kipolle, ja hyvin Demi juoksi sinne, mutta myös nyt meni sivulta sisään. Lopetin kuitenkin siihen, täytyy nyt miettiä miten saan sen menemään suoraan sinne ruutuun sisälle, eikä sivuilta... Hauska oli tämäkin. Demi tykkäsi.

Lopuksi tehtiin niin, että minä seurautin Demiä Tarjan ja Pradan ympäri, ja Tarja seisoi paikallaan ja piti kontaktia Pradaan. Sitten vaihdettiin paikkaa, ja me oltiin paikallaan, ja Tarja seurautti Pradaa meidän ympäri. Kovasti olivat pennut kiinnostuneita toisistaan:)Hyvä treeni.

Onpas se kivaa treenata tokoa Demin kanssa. Hauska treenata koiran kanssa jolla on virtaa:):)

Sitten sai Wilma makaa ja Molli istua paikallaan. Ei kestänyt kauan ennen kun Molli valui maahan. Hyvä niin, pääsin korjaamaan. Kävin nostamassa takaisin istumaan, ja sen jälkeen istui hyvin. Onpas tuosta nyt tullut ongelma, Molli kun on aina istunut niin varmasti.

Mollille otin vielä ruutua, ohjattua ja tunnarit. Tarja käskytti, ja ruutu meni aivan nappiin, vaikka otin ihan kisanomaisesti, ja merkkinä käytin todella pienen muovipurkin.

Ohjatussa juoksi ensin ruutu merkille, vaikka se olikin meidän takana!!! Mutta sitten skarppasi ja osasihan Molli ohajttuakin oikein hyvin.

Lopuksi tunnarit. Kaksi kertaa toi väärän:( Tulin siihen tulokseen että meidän molempien kädet olivat niin täynnä namihajuja, että sen takia kaikki kapulat haisivat samalta, joten tehtiin sitten niin ettei Tarja koskenut kapuloihin ollenkaan, ja silloin Molli toi heti omansa.

Päivä oli kuuma ja aurinko porotti suoraan kentälle, mutta ihme kyllä Molli ei välittänyt vaan oli oikein pirtsakka ja mukana. Autolla vinkui kun Demi pääsi hommiin, on se aika hurja miten pientä kilpailua vaikuttaa koiran motivaatioon.

Kivaa oli, ja päätettiin treenata myös ensi viikolla, silloin toivomme että saadaan muutakin porukkaa mukaan, että koirilla on enemmän häiriötä.

17. heinäkuuta 2008

Hakumetsässä ja kaupunkikävelyllä

Tiistaina oltiin pitkästä aikaa hakumetsässä. Molli haki 4 ukkoa, kaikki suoraan edessä, ilmaisu kiintorullalla. Helppo treeni, joka meni hyvin.

Tämä oli Demin ensimmäinen hakutreeni. No ihan pikkupentuna oli kyllä mukana syömässä nameja, silloin se oli kyllä oikein rohkea ja avoin. - Näyttelyssä huomasin että jotain on jäänyt pahasti treenamatta... en ole vienyt Demiä riittävän paljon yksin ihmisten ilmoille:( Kun isot koirat ovat mukana on Demi kyllä itsevarma ja rohkea.

Oli vaikeita etukäteen sunnitella miten aloittaisin sen kanssa, kun en tiennyt miten se tulee suhtautumaan maalimiehiin. Reppuni oli täynnä leluja, keitettyä kieltä ja Ceasaria. Ensin kokeiltiin jos Demi suostuisi leikkimään maalimiesten kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Sitten sille syötettiin keitettyä kieltä. Mutta vaikka "akat" aika kauankin yrittivät saada Demin rentoutumaan, niin ei se kyllä niiden luona viihtynyt. Saa nyt nähdä miten jatketaan, ja onko tää vaan joku vaihe sillä..

Eilen otin sitten pennelin mukaan kaupunkiin. Käytiin pankissa, eläinkaupassa ja käveltiin vaan edes takaisin siellä missä oli hälinää ja ihmisiä. Minulla oli nameja taskussa, ja kun Demi on niin suloinen niin aika monet tulivat kysymään minkärotuinen se on, ja halusivat silittää sitä. Minä sitten annoin niille nameja, jotka saivat antaa sille. Oli Demi vähän stressaantunut, mutta ei millään tavalla pahasti.

Illalla mentiin Tuulan ja Åken kanssa ensin Fiskarsiin, meidän piti käydä iltatorilla, mutta siellä ei mitään elämää kyllä ollut. Emme nähneet kun sorsia:) Niitäkin pieni sorsakoira aluksi pelkäsi... Jatkettiin matkaa ja ajettiin Tammisaareen. Siellä oli ihmisiä ja vilinää, ja pikkukoirille ihmettelemistä.

Tänään meidän piti lähteä jälkimetsään, muttta meille tuli vieraita, joten illalla lenkin yhteydessä otin Mollille ja Demille vähän tottista. Demin seuraaminen alkaa tuntumaan ihan kivalta, ja perusasennon se löytää jo ihan itse.

Tässä kuvia meidän Fiskarsi- ja Tammisaarenreissusta, vähän tylsiä kuvia, kun joka kuvassa on Demi joka tujottaa sorsia, niitä kyllä riitti, sekä Fiskarsissa että Tammisaaressa: