25. heinäkuuta 2008

Tokoa ja uinttireissu kavereiden kanssa joka olisi pitänyt jättää tekemättä:(


Molli ja Demi uivat kimpassa..

Eilen treenattiin taas tokoa Tuulan ja hänen koiriensa kanssa. Mollille treenasin palkkaamattomuutta, elikkä se sai tehdä seuraamista, idaria, luoksetuloa ja ruutua, sitten juostiin autoon syömään. Kaikki muut liikkeet menivät hyvin, paitsi luoksetulon jossa Molli ennakoi pysähdykset. Pienen tauon jälkeen otettiin ohjattua, metalli noutoa (ei ollut este mukana) ja tunnarit. Tunnareissa oli epävarma, toi oman, mutta maisteli muutkin. Sitä otin uudestaan, nyt onnistui, ja sen jälkeen pääsi taas autoon syömään. Kaukkarit otin erikseen, ne menivät hyvin, niin kun ohjattu ja metallikin.

Demille otin seuraamista, pieni paikallaolo Åken vierellä, kapulanpitoa, kaukkarit ja seisominen. Demi oli taas reipas, kapulaa osaa nyt pitää kauniisti suussaan kun istuu mun edessä. Äkkiä se sen hiffasi. Kohta pitää mennä noudossa eteenpäin. Paikallaan makaaminen on vaikeita, vaikka pyörin vaan sen ympäri ja olen ihan lähellä ja palkkaan koko ajan. Mutta eiköhän se harjoittelemalla alkaa sujumaan:) Itse olen kovin tyytyväinen Demin tottikseen, kivasti on mukana ja oppii nopeasti.

Olen varonnut ettei Demin jalka rasittuu, sen takia olen vienyt Demin uimaan vaan Idan kanssa, kun Ida on niin rauhallinen, niin Demikin pysyy aisoissa, eikä rieuhuu. Jos kaikki koirat on ollut mukana lenkillä, on jokos Demi tai Molli ollut remmissä. Pihalla se on saanut hepuleita, mutta olen kieltänyt jos on alkanut Mollin kanssa leikkimään. Näin jalka on pysynyt kunnossa, ei ole ontunut. Kavereiden kanssa ei olla lenkkeilty ollenkaan koko kesän aikana. Tänään vein kaikki koirat uimaan, ja Tuula ja hänen koirat tulivat mukaan. No, Åke ja Demihän riemastuivat, nehän leikkivät ja oli hauskaa, ja Demi oli niin onnellinen kun pääsi juoksemaan.. mutta...mutta... nyt ontuu:( toivottavasti on huomenna taas parmpi.

Molli ja Demi olivat käyneet jossain pas-a kasassa piehtaroimassa, (taas!! aina joku koirista löytää jonkun kalanraadon tai pas-a kasan) joten jouduin pestä molemmat. Molli haisee vieläkin, vaikka käytin paljon shampoota. Kaiken lisäksi ampiainen pisti Mollia suuhun kun tultiin kotiin:( annoin kyytablettejä varmuuden vuoksi. Molli pyydystää kärpäsiä, ja nyt pyydysti sitten myös ampiaisen, toivottavasti se nyt tästä oppi, ettei niitä kannata syödä.. tyhmä koira!

Ja tässä taas kerran vähän huonoja kuvia.. olisi kyllä korkea aika hankkia kunnon kamerakin!

Ida ei juuri enää ui, se vaan vähän lotraa vedessä

Åke ja Demi ihmettelevät mihin Molli on menossa..

Ei kommentteja: