30. toukokuuta 2007

Tokoa ja vähän muutakin

Sunnuntaina olimme Mollin kanssa kiharoiden toko-leirillä. Molli ei paljon siellä tehnyt, vähän seuraamista, luoksetulon pysähdyksiä, PK esteet ja noudot. Oli kuuma päivä ja Molli väsähti, joten eniten katselin kun muut tekivät. Kati kävi myös näyttämässä Olgaa minulle. Olga oli nätti, iloinen ja reipas:)
-Kiitos Tuulalle ruuasta! -

Vaikka eilen oli tosi kuuma, mentiin pienellä porukalla tokoa treenaamaan. Minä testasin miten Molli jaksaa tehdä ilman palkkaa. Kaveri käskytti, ja ensin otin seuraamista, idaria, luoksetuloa, sitten ruutua, ja ruudussa vasta palkkasin. Nämä kaikki ihan ok, ilman suuria virheitä.
Pienen tauon jälkeen, otettiin ohjattua, noutoa metallin kanssa ja kaukkarit, ja vasta kaukkareiden jälkeen palkkasin. Liikkeet kisanomaisesti. Myös nämä liikkeet onnistuivat ihan hyvin. Tunnari kapulat unohdin kotiin. Mutta ihan hyvä, vaikka oli kuuma.

Otettiin myös paikallaistumista ja paikalloloa. Molli on alkanut mennä maahan kun muut käskyttävät koiriensa, vaikka sanovatkin suomeksi!!! joten sitä treenasin sitten ihan erikseen.

Tokon jälkeen tehtiin esineruutua puistossa. Alue ihan avara hiekka/nurmikenttä. Ei ollut koirien mielestä yhtään vaikeita. Esineet tulivat ihan näppärästi.

Lopuksi vielä tarkkuusetsintä, joka oli sitten vähän vaikeampi. Esineenä pieni nahkapala. Ruutu liian vaikeassa paikassa, joten jouduin auttaa Mollia aika paljon, ennen kun tajusi mitä piti tehdä, ja esine löytyi.

Ei kommentteja: