5. toukokuuta 2007

Tottista ja esineruutu

Mentiin kentälle hiomaan tottisliikkeitä. Ensin keskityin vaan täyskäännöksiin, yritin saada ne tiiviimmät, ja tulihan ne paremmaksi, kun osasin palkata oikella tavalla. Sitten seuraamista, jossa otin vaan juoksua ja hidasta kävelyä, ja palkkasin usein. Otin myös kaikki jättävät liikket, ja palkkasin heti pysähtymisestä. Tänään olin kyllä varsinanen makkara-automaatti:) Myös perusasennot viilattiin. Paikallaoloa otettiin niin kauan kun treenikaveri treenasi oman koiransa kanssa.
Sitten noutoa 2 kg kapulalla. Mukana rasia missä herkkuja, ja Molli sai nähdä mitä herkkuja oli tulossa, ennen kun heitin kapulaa. Ja ihan hyvällä vauhdilla Molli haki kapulaa, ja myös luovutti kauniisti, ilman pureskelua. Sitä toistettiin pari kertaa. Sitten siirryttin esteisiin.

Puhelimeni soi, juttelin vähän aikaa, ja Molli odotti maassa, ja rentoutui niin paljon että ihan laittoi pää alas. Sen takia vire oli laskenut niin paljon, että kun piti hypätä metrin esteen yli, hyppäsi niin laiskasti että jäi melkein roikkumaan esteen päällä, ja este oli lähellä kaatua. Keskeytin noudon, ja otin namipalan käteen ja juoksin Mollin vierellä ja hypytin sitä edes takaisin monta kertaa, ja palkkasin ja kehuin. Tehtiin vielä samalla tavalla mutta nyt niin että Mollilla oli kapula suussa. Vasta sen jälkeen liikkeenä, joka onnistui hyvin. Mollin hyppytyyli parani sen jälkeen kun törmäsi esteeseen, ehkä olikin hyvä ja Molli oppi nostamaan jalkojensa paremmin, vaikka pelkäsin että se satutti itsensä, ja että se ei ehkä haluaisi enää hypätä ollenkaan...

Sitten mentiin kiipeilemään A:ta, joka Molli kiersi paluumatkalla, joten tehtiin sitten sama rumba A:n kanssa, minä juoksin vierellä ja Molli kiipesi edes takaisin, ensin ilman kapulaa, ja sitten kapulan kanssa. Vielä normaali este nouto, joka onnistui hyvin.

Lopuksi treenattiin eteenmenoa ja erikseen myös maahanmenoa. Nämä ihan OK.

Kotimatkalla mentiin vielä tekemään esineruutua. Ehkä 40 m leveä ja 50 m syvää. Minä laitoin ruutuun vaan yhden esineen. Esine piilotin kuoppaan joka oli ruudun keskellä. Ensin Molli juoksi tuttuun tapaan takalinjaa pitkin edes takaisin. Ehti välillä syödä vähän tuoretta ruohoakin, kun luuli etten näe mitä se touhuu. Kielsin, ja Mollille tuli kiirettä jatkaa hommat, ja esine löytyikin nopeasti. Juostiin autoon syömään, ja treeni loppui siihen.

Ei kommentteja: