11. lokakuuta 2007

Jälkeä ja esineruutua

Tänään ennen töihin menoa mentiin Tuulan kanssa metsään tekemään koirille jälkeä ja esineruutua. Nyt on töissä sen verran rauhallista, että ehtii blogiinkin kirjoitella. Ilma oli aivan ihanan raikas, kun yöllä oli ollut pakkasta.
Tein Mollille reilu 500 m pitkän jäljen, kahdella kulmalla ja kuudella kepillä. Jälki sai vanheta tunnin.

Otettiin myös esineitä. Tallattiin noin 30 m leveä kaistale, ruudun läpi kulki metsätie. Otin Mollille motivoivaa treeniä. Jätin Mollia puuhun kiinni, niin että se näki kun vein esineet ruutuun, hetsasin sitä, ja hujasin, että laitoin esineitä siellä täällä, välillä näytin Mollille esineet ja kovalla äänellä kerroin että tähän laitan esineen ja tähän.....Laitoin yksi esine aika takana, ja yksi keskellä ruutua. Molli innostui ihan mielettömästi, tärisi ja oli aivan täpinöissään. Kyllä oli vauhti ja motivaatio ihan eri tänään, ja esineet nousivatkin tosi nopeasti.

Sitten äkkiä ajamaan jälkeä, (kello menee ihmeen nopeasti kun on koiran kanssa kivaa, jopa vatsakatarrin oireet helpottuvat kun treenaa koiraansa:) ). Jana ei mennyt ihan niin hyvin kun eilen, Molli tutki taas takajälkeä vähän matkaa, mutta jarrutin, jolloin Molli teki täyskännöksen ja lähti oikeesen suuntaan. Sen jälkeen jälki sujuikin kun rasvattu ja kaikki kepit nousivat. Jälki on kivaa:):) Että mä tykkään tästä lajista!

Lopuksi otin Mollille vielä eteenmenoa metsätiellä.

Olen ilmoittanut Mollia jälki kisoihin 3.11. Toivottavasti silloin ei ole vielä lunta maassa. Jospa nyt tänä vuonna saataisi se himottu JK1... Hakua en taida enää Mollin kanssa harrastaa, ehkä sen verran että on mahdollista saada EK:sta vielä ensi vuonna jokunen tulos. Mutta EK:ta varten ei tarvitse paljon hakua treenata. Ehkä keväällä sitten...

Talven aikana pitää tokoa treenata, jospa siitäkin lajista tulisi jotain kunnon tulosta joskus. Toko on jäänyt pahasti nyt treenamatta. Jälkikisan jälkeen täytyy keskittyä vaan tokoon vähän aikaa.

Ei kommentteja: