15. maaliskuuta 2008

Järkyttynyt pentu:(


Ei ole helppoa olla pieni! Ei ainakaan pieni ja pippurinen, koska kaikki hermostuvat pikkuriiviölle.. Varsinkin Emma kun on jo niin vanha. Tänään Demi rohkeana tyttönä oli menossa ottamaan Emmalta purukengän, ja sehän ei loppunut hyvin. Emma murahti ja tikkasi sitä!! Voi jeesus miten pentu huusi. Oltiin ihan varmoja että nyt pennulla on paha purema ja on eläinlääkärireissu edessä. Demi juoksi karkuun ja huusi kun sika. Kävin nappaamassa huutavaa pentua syliin, ja tutkin sitä tarkasti, eikä pennulla ollut mitään vikaa, ei pientäkään naarmua missään. Pelästyi vaan niin
kovasti. Järkytys oli niin suuri että pentu raukka sammui melkein saman tien ja nukkui koko illan. Emmakin pelästyi itse kun pentu huusi niin kovaa, sekin oli koko illan ihan nolo ja nukkui eteisessä, sitä ei näkynyt moneen tuntiin. Sellaista sattuu..

Päivällä oltiin koko porukka metsässä. Mollille tein jälkeä, ja tarkkuusetsintää. Pikkuruudut menivät ihan Ok, jäljellä taas pissasi, niin kun se on tehnyt nyt joka kertaa... Siitä sai kurinpalautusta, sen jälken sujui jäljestäminen kun rasvattu. Ihmeellistä, Molli ihan selvästi protestoi. Onhan se ymmärrettävää, kun Molli on ollut mun prinsessa, ja nyt minä touhun pennun kanssa niin paljon, On Mollille kova paikka. Ressukka:(
Demille tein pari lyhyttä makkarajälkeä ja vähän leikittiin. Lopuksi tehtiin pikkunen metsälenkki.

Onneksi on Ida ainakin kiltti...
Aamulla otin Demille vähän shapingiä. Naksautin ja palkkasin leluilla,kun pentu tarjosi jotain minulle (Kokeilin ensin nameilla, mutta mun mielestä Demi rauhoittui liikaa, sen takia palkkasin leluilla)Mitään käskyjä en käyttänyt. Jos meni istumaan naksautin ja leikin vähän aikaa, jos jäi seisomaan tein sama juttu. Tässä on ideana se, että pentu omalla aktiivisuudellaan saa emäntä liikkeelle. Käskyä otetaan mukaan vasta sitten kun pentu tarjoaa liikkeet sillä tekniikalla ja nopeudella kun haluan että se jatkossa niitä tekee. Mielenkiintoista kokeilla eri tapaa opettaa pentua.
Joka päivä leikin Demin kanssa paljon, sekä sisällä että ulkona. Mutta lopetan aina leikkimiset silloin kun se on eniten täpinöissään. On se kivaa touhuta pennun kanssa, varsinkin Demin kanssa, koska se on niin ihana pentu! Kaikin tavoin minulle sopiva pieni mussukka:):)
Punnitsin Demiä aamulla ja painoi 7 kiloa:)






Tässä kuva Emmasta kun oli vielä pentu. Aika luttana oli Emmakin. Nyt on Emma vanha harmaa mummo. Niin se aika menee liian nopeasti.

Ei kommentteja: