24. helmikuuta 2008

Mollin treenit ja Demin puuhat...

Eilen mentiin jälkimetsään. Tein Mollille noin 400 m pitkän jäljen, pari kulmaa ja neljä keppiä. Yksi keppi jäi metsään, Molli pyöri, ja pyöri mutta ei paikallistanut sitä, vaan jatkoi matkaa. Tuuli oli todella kova, joten sen takia oli varmasti vaikeita. Tein Mollille myös pudonneen esineen noutoa, nyt ihan niin kuin kisoissa, matka noin 150 metriä, ja Tuula seisomassa "tuomarina" metsässä. Se meni todella hyvin, nyt vasta voin sanoa että Molli osaa tätä. Vaikka olin päättänyt että Demi saa kasvaa vapaasti aika kauan, muutin jo mieltäni, kun se on niin vilkas!!! Sen takia otin Demiäkin mukaan jälki-metsään ja tein sille lyhyen jäljen, johon laitoin pieniä paloja keitettyä kieltä. Siinä sai pentu sitten vähän nenänsä käyttää, ja kielenpalaset olivat Demin mielestä suurta herkkua. Sitten tehtiin pienen lenkinkin, jolloin Demi sai juosta mukana. Autossa oleminen oli tietysti pienelle koiralle suuri järkytys, ja huuto oli alussa kovaa, mutta kyllähän pieni koira hiljeni, ja kiltisti nukkui niin kauan kun Molli jäljesti ja treenasi muita juttuja.
-
Ollaan me vähän kontakti juttujakin ottaneet, ja Demihän ottaa itse niin kivasti kontaktia. Lelut tuo vauhdilla suoraan mun syliin. On kyllä hauska pieni koira.
-
Isot koirat väistävät vieläkin Demiä, ei ole kyllä yhtään suosittu, terävien hampaiden kanssa. Ja se kyllä PUREE!!!
-
Tänään olen leikannut Demin kynnet ja vaavi pääsi myös kylpyyn:) Vaallekin pääsi, ja se painoi 3,9 kg!!! Aika vähän,mun mielestä, onkohan se jo laihtunut?? Täytyy nyt seurata miten kasvaa, kun Demi ei todellakaan ole mikään ahmatti. Tänään on kuitenkin syönyt aika hyvin.
Demin ilme kertoo kaiken. Kauneushoito ei ollut mikään vaude-vaude juttu:):)

Imurin oli sen verran pelottava että kiipesi Idan selän päälle makaamaan.
Idan ilme kertoo kaiken...:):):) kamalaaaaa..... piraya mun selän päällä...apuaaa....
Ja lopuksi video-pätkän Demin luoksetulosta. Toivottavasti tulee yhtä vauhdikkaasti luokse myös muutaman kuukauden päästä:) Löysin Mollin vauva-kaulapanta, ja Demi sai heti kokeilla miltäs tuntuu pitää kaulapanta ulkona. Penneli ei ottanut kaulapannasta mitään paineita...:)



Ei kommentteja: