29. kesäkuuta 2008

Demi Pia Miettisen tokokoulutuksessa osa 2

Tänään oltiin Inkoon Västankvarnissa tokoa treenamassa koko pitkän päivän. Ohjelmassa oli jäävät liikkeet ja noudot sekä viimeiseksi merkki. Demihän ei ole ottanut jäävät liikkeet ennen, noudossa en ole ottanut loppuasentoa ja kapulan oikea luovutus ollenkaan vielä, oikeastaan Demi ei ole noutanut nouto kapulaa juuri ollenkaan. Noutanut kyllä on, mutta vaan metsässä dameja ja esineitä. Joten noudossa otettiin vaan viimeinen osa, elikkä pitäminen. Jäävät liikkeet menivät oikeastaan ihan hyvin. Merkki otettiin samalla tavalla kun ruutu, eli menin itse merkin taakse ja kutsuin Demiä, ja ohjasin sen oikeeseen paikkaan. Tämäkin tapa on minulle uusi, mutta ehkä se on hyvä, täytyypäs kokeilla sitten kun on ajankohtaista.
Meillä on niin paljon opettelimista, ettei merkin opettaminen vielä ole ihan ajankohtaista. Demi oli todella hyvin mukana joka jutussa, vaikka oli pitkä päivä.
Iltapäivällä kyllästyi olemaan autossa, rupesi kuulumaan vähän vinkumista, ja oli askartellutkin vähäsen kun oli niin tylsää. No se saikin olla mun vierellä loppupäivää, treenattiin samalla vähän odottamista, jossa edistyttiin.



Kun Demi oli joutunut olemaan niin kiltti ja tottelevainen koko päivän, piti sen tehdä vähän puutarhatyötä kun tultiin kotiin..

Kun on valmiiksi kaivettu iso kuoppa, niin voi iltakylvyn jälkeen viedä lelu sinne piiloon....



26. kesäkuuta 2008

Pieni hulivili kävi lääkärissä

Demi iltakylvyn jälkeen..

Tuli sitten käytyä taas eläinlääkärissä. Vaikka Demin jalka on ollut paljon parempi, päätin kuitenkin mennä kuvauttamaan sitä, koska se aina välillä levon jälkeen vieläkin ontuu aika paljon. Tänään käytiin Skutnabbin vastaanotolla, lääkärinä meillä oli kuitenkin Janne Ojala. Mukava eläinlääkäri, kohteli Demiä todella kivasti, jutteli nätisti ja silitti sitä, kun Demi innostui pussaamaan häntä. Ensin mentiin ulos, kun ell halusi nähdä miten Demi liikkuu, ja silloin liikkui lähes normaalisti. Sitten kävi koko koiraa läpi, eikä huomannut mitään epänormaalia. Kaikki liikeradat normaalit, ei kipureaktioita. kaularangan liikkuvuus normaali, ei selkäaristusta. Sen jälkeen kuvasi kyynär-ja olkanivelet, molemmista etujaloista. Ja löytyihän sieltä pientä kasvuhäirötä... Lääkärikielellä: ulnan=(kyynärluun) distaalisessa kasvulinjassa pientä reaktiota!

Ehdin jo pelästyä kun hän niiin kauan tutki sitä kuvaa, ja vertasi vasemman jalan kuvan kanssa, luulin että nyt on vähintään irtopaloja ja nivelet aivan sököt! Onneksi ei kuitenkaan ollut mitään sellaista. Lääkäri oli sitä mieltä että pentumuona tuppaa olemaan liian vahva, ja että Demi on sen takia kasvanut liian nopeasti, vaikka onkin pienikokoinen. (Viimeksi kun kävin Demin kanssa eläinlääkärissä (eri lääkäri) saman ontumisen takia, oli hän sitä mieltä että ehdottomasti pitää antaa pentumuonaa, aikuisten muonat aiheuttavat hänen mielestä kasvuhäiriöitä!! ) Niin ne eläinlääkärit voivat olla eri mieltä asioista!!

Oikealla ruokinnalla pitää parantua. Aikuisten muonalla on jo ollut muutaman viikon, joten sen takia on varmaan ollutkin jo parempi. Liikkua saa, mutta järjen kanssa. Sanoi että voin ainakin YRITTÄÄ ettei se rieuhuisi ihan hirveesti, vaikka tiesi että tämän ikäisen pennun kanssa voi olla vaikeita.


Kotimatkalla hulivili oli vähän reppana, ja valittikin vähäsen. Mutta kun tultiin kotiin, oli kaikki unohdettu ja illalla piti vielä käydä lammessa iltakylvyssä....neljä kertaa:):)
Itse olen tyytyväinen kun sain tietää mitä jalassa on, vaikka olinhan minä jo arvannut mistä se johtuu.

25. kesäkuuta 2008

Pieni noutaja

Pennun ruokintajuttu häipyi bittiavaruuten, ehkä yhtä hyvää niin..
Demin jalka on onneksi parempi, levon jälkeen voi vielä vähän linkuttaa, mutta eniten liikkuu puhtaasti.

Vinttikoira Demi
Energia on vaikka muille jakaa. Kun vihdoinkin saatiin aikaiseksi täyttää lammen, riemastui meidän pikku noutaja, ja on aivan varma että se on vaan hänen privaatti svimmingpööli:) 10 kertaa päivässä käy plutaamassa, sitten tulee täyttä vauhtia sisään, juoksee kun mielipuoli, usein kantaa jonkun läpimärän sukan suussaan, joka on ollut mukana kylvyssä. Tänä vuonna ei kannata laittaa lumpeita lampeen):)
Hassu kakara. Demi on todella rasavilli, se on kun metsästys linjainen labbis, tai vinttikoira.
Tänään menin sen kanssa vähän treenaa, kun ajattelin että se on kuitenkin parempi tehdä sen kanssa jotain, kun se että se kerää energia täällä kotona, ja rieuhuu päivät pitkin.

Mentiin Tuulan ja Eijan kanssa metsään. Tallattiin isoille koirille haastavat jäljet. Valittiin hankalaa maastoa, jana tehtiin kaikille koirille ryteikössä. Mollin jälki oli 2 tuntia vanha, ja pituudeltaan ehkä 600 metriä. Molli jäljesti kyllä hyvin, mutta se oli ihan selvästi vaikeita. Janalla eteni hyvin suoraan, mutta otti takajäljkeä. Alku oli vaikeita, koska oli niin paljon aluskasvillisuutta. Oli ihan selvästi erilaista ja haastellista. 3 keppiä Molli nosti itse. Ensimmäinen keppi jäi, yhdestä kepistä sillä oli selvä haju, mutta ei maltannut paikallistaa sen, kun oli niin kiire eteenpäin. Viimeinenkin keppi olisi jäänyt. Oli kova tuuli, joten Molli kulki koko ajan aika paljon jäljen vierellä. Mutta motivaatio oli hyvä, lisää vaan tällaisia jälkiä, niin kyllä se siitä.

Demille tein aika pitkän jäljen. Hyvin Demi jäljesti, eteni hienosti itsenäisesti alusta loppuun. Ei tarvittu mitään avustusta ollenkaan. Makkarat ei niin paljon kiinnosta että se viitsisi niitä kaikki napsia, vaikka en niin tiheästi niitä edes laittanut. Mutta on ihan selvästi hiffanut mitä pitää tehdä. Joten Demin jälki meni hyvin. Jäljen lopussa oli namipurkki, seuraavaksi pitää laittaa jonkun kivan lelun ja katsoa jos se siitä innostuisi enemmän.

Niin kauan kun isojen koirien jäljet vanhenivat tehtiin esineruutua. Tallattiin noin 25 m leveä kaistale, syvyydeltään 50 metriä. Mollille otin kolme esinettä. Ei hassumpi suoritus ollenkaan, lähi esineet ovat aina vähän vaikeita, mutta muuten ihan OK suoritus.

Demille otin dami treeniä. Tuula kävi ensin heittämässä yhden damin metsään, jonka Demi toi hyvin. Sen jälkeen Tuula heitti sinne 3 damia. 2 damia Demi muisti hyvin, ja toikin todella hyvin. Kolmas dami oli ehkä 40 metrissä, joten kävelin itse vähän matkaa metsään, jotta Demi ymmärtäisi mennä syvemmälle, ja sillä viisillä sitten löysi myös sen. Palkaksi heittelin damin parin kertaa jonka perään sai juosta saman tien. Kyllä on niin noutaja kun olla ja voi. Koko sen olemus muuttu kun pääsee noutamaan, se muuttuu niin vakaaksi ja ottaa tuo homma niin tosissaan, on niin outoa kun se on muuten niin lapsellinen ja hassu. Nameista se ei välitä kun noutaa... Tässä olisi kyllä jollekin todella lupaava NOME koira:):) (vaikka en siitä kyllä ikinä luopuisi) minähän en näitä nome juttuja osaa, mutta tykkään tehdä näitä sen kanssa koska huomaan että on Demille tärkeä juttu.
Olen kyllä ennenkin lenkin yhteydessä vienyt dameja metsään, Demi osaa jopa vähän aikaa odottaa. Tein yksi ilta niin, että laitoin Demin istumaan polulla kun vein damit metsään, aika hyvin osasi odottaa, MELKEIN siihen saakka kun tulin takaisin:)

Treenattiin lähellä järveä, ja kun treeni loppui, menin mun koirien kanssa (Emma ja Ida eivät olleet tänään mukana) vielä järvelle damien kanssa, koska halusin rauhassa saada loppujen lopuksi Demin uimaan. Laitoin Mollin kiinni puuhun, ja mentiin Demin kanssa rantaan. Ensin heitin damin ihan rantaveteen, niin että Demi kävelemällä vedessä ylettyi siihen. Sitten heitin sen pidemmälle ja pidemmälle, ja loppujen lopuksi Demi ui ihan kunnolla. Alussa oli uimatyyli vähän hassu, mutta parani äkkiä ja osais uida ihan normaalisti. Hyvin se myös ui suoraan mun luokse niin että sain damin käteen, palkaksi uusi nouto. Olipas se hauska, Demi olisi varmasti noutanut vedestä 100 kertaa, mutta lopetin kun oli muutaman kerran mennyt niin hyvin.
Mollikin pääsi noutamaan damin vedestä. Molli innostui niin että ihan vinkui, mutta sehän ei minulle mitään dameja tuonut, vaan ui niin pitkälle sivuun kun vaan pääsi, eikä tuonut ne minulle. Se on kyllä sellainen junttura, nome hommeleissa tuo junttimaisuus tulee niin esille, sen takia en ikinä olisi jaksanut NOMEa sen kanssa harrastaa.

Hauska treenipäivä. Itse ramppasin ainakin 6-7 kilometriä metsässä. Hyvää liikuntaa:)

16. kesäkuuta 2008

Demin ruututreeneistä videopätkiä

Tässä pari videopätkää ruututreeneistä. Enemmän koulutuspäivästä voit lukea UUTISET sivuilta. Kamala meteliä kyllä pidetään!! Ja Demi on todellakin niin nopea etten ehdi mukaan, vaan se törmää minuun, ja palkka tulee sen takia liian myöhään. Toisessa videossa olen liian hidas heittämään sille palloa... mutta tää on tätä.. harjoitellaan. Kivaa oli olla Demin kanssa koulussa. Nyt huomasin että onhan se jo aika iso tyttö ja sen kanssa voi treenata jo ihan kunnolla, eikä vaan pussailla ja kohdella niin kun mamman pieni mussukka, niin kun minä olen tähän asti tehnyt:)

14. kesäkuuta 2008

Viikon treenit, ja jälleen onnutaan..


..nyt on Mollin vuoro, ja syy ontumiseen on oikein syvä haava anturassa TAAS:( Joka-ikinen kesä sama juttu, Mollilla on anturansa auki. Onneksi ei ole ihan niin syvä että tarvittu mennä ompelemaan, mutta ihan siinä ja siinä kyllä oli. No, nyt Mollilla on tassuside ja saa lenkkeillä taluttimessa.

Uima reissulla tapahtui, enkä tiedä missä ja miten, koska Mollihan liikkuu siellä irti. Vasta kotona huomasin että lattialla oli verta:(


Alkuviikossa oltiin jälkimetsässä. Demi jäljesti lyhyen jäljen, ja ei hassumpi ollenkaan. Hyvin toimii pennelin nenä kyllä, ja siinä se oppii asiat ihan noin vaan, vaikka omasta mielestäni en ole sen kanssa juuri mitään tehnyt..
Eija oli tallannut Mollin jälki, joka oli noin 800m ehkä pidempikin. 6 keppiä, maasto vaihteleva, kulki kallioden yli, ja suopursujen läpi. Maa oli aivan rutikuiva. Janalla taas sähläsi, en tiedä mitä siinä taas oli niin vaikeita, mutta sitten kun pääsi vauhtiin, jäljesti niin hienosti ja varmasti, ja löysi kaikki kepit, että ei voinut mennä parempaa.

Keskiviikkona käytiin pienellä porukalla ensin ottamassa tottista, ja sen jälkeen ajettiin metsään tekemään esineruutua. Mollille otin ihmisryhmää (kahden hengen:)), ohjattua noutoa, seuraamista, ja eteenmenoa. Ohjattu oli todella vaikea taas, kun tänään oli jopa 2 liikkuria. On se vaan niin ihmeellistä. Muuten Molli totteli taitavasti.
Deminkin kanssa otin ihmisryhmää, ja vähän muuta pientä + luoksetuloa niin että apuohjaaja piti kiinni. Ja tietty leikittiin taas.

Esineruudussa otin Mollille 3 esinettä, kaikki esineet aika edessä. Molli juoksi tuttuun tapaan suoraan takalinjalle, ja juoksi takalinjaa pitkin edes takaisin. Pienellä ohjaamisella saatiin kaikki esineet kuitenkin suhteellisen nopeasti ylös, vaikka helppoa se ei ollut.

Demin kanssa tehtiin niin, että treenikaveri meni ruutuun, ja siellä heitteli esineitä ympäri. Sinne Demi juoksi ja kyllähän se aina yhden sieltä löysi. Luovutuksessa piti pari kertaa tehdä kunniakierrosta ja näyttää treenikavereille mitä oli löytänyt, ennen kun toi minulle. Mutta vaaveli-treenihän tuo oli, ja ihan hyvin meni.

Torstaina oli Inkoossa BH koe, ja Molli piti olla häiriökoira. Kun kerran Demikin oli mukana, otin senkin välillä häiriökoiraksi. Vähän Demi on varuillaan vieraita ihmisiä kohti. Se menee kyllä heti ohi, kun ihminen antaa sille makupalan, ja vähän rapsuttaa ja juttelee sille, mutta se on hyvin samantyppinen kun Ida on ollut. Muutenkin ovat samanttyyppisiä, rätkyttävät pihalla ja autossa:( ja seuraavat minua koko ajan.
Vaikka Molli ja Demi ovat samanrotuisia, niin ovat kyllä aivan erilaisia luonteeltaan. Kun yö ja päivä.

Huomenna on toko koulutusta koko päivän Inkoossa. Minun piti ottaa sekä Demi että Molli mukaan, mutta nyt Molli saa jäädä kotiin, ja saadaan sitten pennelin kanssa teho koulutusta. Mitähän siitä oikein tulee, kun se ei mitään osaa, mutta ehkä me opitaan jotain:)


Eikös Ida olekin filmaattinen?

9. kesäkuuta 2008

Tottista & vähän muutakin

Demi ei enää onnu. Onneksi!

Ollaan käyty uimassa, mutta eniten kyllä isot koirat uivat. Demi plutaa aina välillä vahingossa, ja joutuu uida vähän matkaa, mutta ihan niin rohkea tyttö ei vielä ole, että menisi ihan kunnolla uimaan.


Tänään trimmasin Demiä. Tässä ennen ja jälkeen...
mutta eihän näistä kuvista mitään näe:( vaikka leikkasin kyllä paljon...

Myöhemmin illalla mentiin Tuulan kanssa Lohjan kentälle treenamaan tottista. Siellä otettiin myös poseeramiskuvia koirista. Demin sivulla on nyt vaihdettu kuvia.

Demi on todella hyvin mukana nyt kun leikin sen kanssa ja kun otetaan vähän tottista. Hyvällä mallilla on penneli kyllä. Uutena asiana tänään otettiin eteenmenoa. Muutaman toiston jälkeen, meni ihan hyvin, siitä se lähtee. Vauhtiluoksetuloa niin että Tuula piti kiinni, Demi tulee kyllä lujaa:)

Myös Molli oli reipas ja teki innokkaasti ja mielellään. Oli kiva treenata, ja Tuula napsi kuvia mun koirista ja minä hänen koirista. Kiva saada tominta kuvia.

3. kesäkuuta 2008

Treenejä

Eilen Demi ei ontunut juuri ollenkaan, tänään taas linkkasi jalkaansa kun metsässä vähän treenattiin:( Olen yrittänyt aktivoida sitä, jos sillä tavalla saisi purettua sitä valtava määrä energiaa mitä pennulla on. Eilen otettiin vähän tokoa, tänään treenattiin damien ja variksen kanssa.
Eilen mentiin pienllä porukalla tokoa treenaamaan. Haettiin sellaista paikkaa missä olisi paljon häiriöitä. Treenattiin sitten puistossa missä nuoret kokoontuvat, joten häiriöitä kyllä saatiinkin. Mollille otin ohjattua liikkurin kanssa, ja onpas se ihmeellistä miten se reagoi liikkeenohjaajaan! Niinhän se tekee kisoissakin, sen takia sekä ruutu että ohjattu menee kisoissa plörinäksi. Se jokos jumittuu merkille ja jää vaan tujottaa liikkuria, tai ei ajattele ollenkaan vaan lähtee vaan johonkin kapulalle... ei kuule eikä näkee...*Eilen oli kyllä todella vaikeita. Hinkattiin monta kertaa sitä samaa ja saatiin me loppujen lopuksi pari onnistumisiakin. Tätä täytyy nyt treenata, jos meinaa vielä tokokisoihin mennä:) Otin Mollille myös istuminen, ja ei kestänyt kun puoli minuuttia, niin valui maahan. Hyvä niin, pääsin korjaamaan. Pienen kurinpalautuksen jälkeen istui kun tatti. Ruutua pari kertaa, jossa palkka valmiina, ja vielä seuraaminen ja ihmisryhmää.

Demin kanssa leikin, ja sitten otin vähän seuraamista. Demi sai myös nostaa erilaisia esineitä ja luovuttaa mun käteen, nosti jopa metalli kapulaa, sitä se ei ole ennen halunnut ottaa suuhunsa. Nyt kantoi ylpeänä, teki kunnikierroksenkin ennen kun tuli mun luokse. Sitten otettiin vauhti luoksetuloa, niin että kaveri piti kiinni. Ei ollut ehkä ihan viisasta, kun ajattelee Demin kipeää jalkaa, koska Demi tuli kyllä todella lujaa:)
Tänään mentiin metsään, Molli sai jäljestää vieraan tekemää jälkeä ja Demi sai noutaa dameja ja pari kertaa myös varista. Molli jäljesti kun vanha konkari. Jana meni kun oppikirjasta ja Molli ilmaisi kaikki kepit. Hyvä likka!
Demi sai ensin nostaa damin mun käteen, ja sai siitä palkkaa. Sen jälkeen Tuula meni heittämään damin metsään, jonka Demi sai hakea. Hyvin tuli dami käteen, ja hienosti käytti penneli nenäänsä. Sitä tehtiin pari kertaa. Kokeiltiin myös niin että Tuula heitti pari damia, mutta Demi ei muistanut sitä toista, vaan Tuula kävi nostamaan sitä, ja sen jälkeen meni hyvin.
Sen jälkeen tehtiin samalla tavalla variksen kanssa. Penneli meinasi lähteä toiseen suuntaan vaakun kanssa, mutta kun sanoin sille tiukan "ei" teki kakara täyskäännöksen ja toi kiltisti linnun mun käteen:) Toistettiin vielä pari kertaa tätä, jonka jälkeen sai kunnon palkkaa. Demi syttyy kyllä noutamisesta, ja varsinkin variksesta. Hyvä noutajan alku on hän:) Olen pitänyt paussia dami treenien kanssa, koska Demillä oli "piruvaihe" ja luoksetulo oli vähän sitä sun tätä. Nyt sujuu luoksetulo aika hyvin. Mun mielestä on turhaan treenata noutamista jos luoksetulo tökkii. Tämä treeni meni mielestäni hyvin, olen oikein tyytyväinen pikkukoiraani.
Kuvaaja: Eija Kärkinen

Onpas jännää.. sinne viedään mun damit.

Iloinen damin heittäjä:)Vauhdikas palautus Hienosti tulee dami käteen. Ja niin tulee variskin... Bussig flicka:) On palkkaansa ansainnut..