28. elokuuta 2008

Demin kanssa NOME kursilla

Tänään oli sitten meidän ensimmäinen NOME kurssi-päivä. Kouluttajana toimii Pii Huusko, ja kursin järjestää Siuntion koirakerho. Kurssi pidetään joka toinen torstai, yhteensä 5 kertaa. Tehtiin ihan yksinkertaisia harjotuksia, NOME seuraamista, paikallaan istumista, luoksetuloa ja luoksetulon yhteydessä kerran myös damin noutamista. Periaatteessa Demin olisi pitänyt osata nää kaikki, mutta tässähän oli häiriöitä, koska mukana olivat muita koiria.

Treeni pidettiin pellolla. En voinut kun nauraa, koska Demi ei osannut kävellä kunnolla kun pellolla oli niin pitkä heinä. Se hyppi ja pomppi, ja sitten kun yritin vaatia, niin se alkoi kulkemaan mun jalanjäljissa, mutta seuraaminen ei kyllä onnistunut ollenkaan!!! Siinä on heti yksi asia mitä pitää harjoitella.

Sen jälkeen jätettiin koirat riviin istumaan. Se meni hyvin, Demi odotti hienosti. Seuraavaksi otettiin luoksetuloa niin, että yksi koira suoritti luoksetulon muiden koirien edessä, muut koirat pitivät istua perusasennossa hiljaa. Demille se oli kova paikka, kun vetäjä heitti muille koirille damin, jonka ne sai paluumatkalla noutaa ja viedä ohjaajalleensa. Se tärisi ja olisi pari kertaa karannut, jos ei olisi ollut kiinni. Kun oli Demin vuoro ja meidän piti ottaa luoksetuloa, niin en ehtinyt edes jättää sitä, niin se karkasi katsomaan, missä kaikki damit ovat:(:( Totteli kuitenkin istu käskyn, ja antoi itsensä kiinni, ja uudella yrityksellä istui nätisti ja odotti luoksetulokäskyn. Ensin otettiin yksi normaali luoksetulo, sitten tehtiin niin, että vetäjä heitti damin puoleen väliin, samalla kun minä annoin luoksetulokäskyn. Se meni hyvin, Demi otti damin, ja toi sen hienosti mun käteen. Saatiin kehuja siitä että meillä on hienot luovutukset, ja myös siitä että Demi muistaa hyvin, koska vaikka se karkasi, joka ei ollut hyvä juttu, se kuitenkin muisti mihin dami oli pudonnut, silloin kun sitä heitettiin muille koirille.

Lisää kuria, ja lellittely pitää lopettaa, sekä turhat kehumiset ja räpläämiset pois:):) voi, voi, mun vaaveli.. mitenhän minä nyt pystyn siihen:)

Kotimatkalla kävin Piin luona ostamassa riistoja. 3 varista, lokin, pupun, ja vielä sorsankin sain ostaa.

Hauskaa oli, tykkäsin kovasti.

Demi, PIENI kihara:)


Yritin mitata Demiä tänään, mitta ei nyt varmaankaan ole ihan prikulleen oikein, mutta sinnepäin ainakin, 55 cm korkea ja paino 22 kg. Ikä kohta 8 kk. Toivottavasti kasvaa vielä ainakin muutama senttiä:)

Vähän ollaan myös treenattu. Molli on tokoillut, ja Demi on eniten revinnyt sukkaa:) Eilen otin Demille dami noutoja pellolla. Tein erilaisia muistiharjoituksia, ja laitoin 3 damia peräkkäin riivin, traktoriuralla, jotka Demi haki hyvin oikeassa järjestyksessä. Mulla ei ole mielikuvitusta näissä noutohommeleissa, hyvä että päästään pentu nome kursille, toivottavasti siitä saa enemmän kipinää koko hommaan, ja että opitaan paljon:)

23. elokuuta 2008

Demin kanssa hakutreeneissä ja Mollin kisakertomus

Ida oli sitä mieltä että hän on kyllä myös ollut todella reipas, joten hän tunki itsensä väkisin mukaan poseeraamaan.

Eilen jätin Mollin kotiin, kun mentiin Demin kanssa Nummelaan hakutreeneihin. Tämän päivän toko alkoi jo yhdeksältä aamulla, eikä Mollin motivaatio tokoon olisi ollut ollenkaan hyvä, jos edellisiltana olisi päässyt hakumetsään. Mollilla on ne omat jutut:)

Demi oli ihan reipas ja avoin maalimiehille, niin kauan kun olivat keskilinjalla, mutta kun menivät metsään kökkimään, olivat ne Demin mielestä kamalia mörköjä. Kokeiltiin samalla tavalla kun viimeksi, niin että maalimies kulki metsässä ja kutsui Demiä, ja minä kuljin Demin kanssa keskilinjaa pitkin niin kauan että maalimies kaatui. No tällä tavallahan se nyt ei onnistunut ollenkaan, minä jouduin mennä joka kertaa tukemaan sitä, koska Demi näki mörköjä. Tehtiin sitten niin että vietiin Demin kanssa yhdessä maalimies piiloon, ja palattiin keskilinjalle ja saman tien sai lähteä hakemaan, ja nyt uskalsi mennä maalimiehen luokse. Tällä tavalla täytyy nyt jatkaa. Muuten Demi oli ihan reipas, ja jopa leikki vieraiden ihmisten kanssa, joten parempaan suuntaan mennään. Kyllä se siitä.

Tänään oli pakko nousta jo viideltä, koska meillä oli edessämme 2,5 tunnin ajomatka Askolaan, ja EVL alkoi jo yhdeksältä. Oli lähellä jättää väliin, mutta onneksi otin itseni niskasta kiinni, ja lähdin kuitenkin, koska tänään onnistuttiin, ja vihdoinkin saatiin se niin pitkään himottu ykköstulos:)
Demi oli tietysti mukana. Sille se oli hyvä päästä ihmisten ilmoille, ja Mollin toko-motivaatio nousee todella paljon, kun minä touhun Demin kanssa, ja Molli joutuu odottaa autossa:)

Paikallolot menivät molemmat tänään aivan nappiin, muissa liikkeissä Molli keksi kyllä kaikenlaista. Tunnari oli ihan Ok, idarissa ei istunut, kaukkareissa meinasi jämähtää, joten jouduin antaa lisäkäskyjä, ohjatussa tujotti taas liikkuria, ja tuli takaisin kapulan kanssa vähän oudosti. Metalli oli taas todella inhottava, joten hyppy nouto tehtiin etana vauhdissa, (onneksi hyppäsi kuitenkin takaisin, ja kapula pysyi suussa), luoksetulossa ei mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan, ja loppuosa oli hidas, seuraaminen ei ollut niin hyvä kun yleensä, ja yksi perusasento jäi tekemättä. Onneksi ruutu oli viimeinen liike, ja sehän on Mollin lemppari ja onnistuikin aivan täydellisesti.

Itse en katsonut pisteet ollenkaan, joten en tiennyt riittävätkö ykköseen. Mutta niin riittivät ja kyllä se tuntuu työvoitolta, kun Mollin kanssa saatiin EVL:stä ykköstulos. En olisi ikinä uskonut että se päivä tulee, sen verran takkuinen on meidän tokoura ollut.
Kyllä se mun Molli osaa joskus yllättää:)

16. elokuuta 2008

Kani

Kaverini ihmetteli minkä takia taipparikuvissa oleva kani on tommonen pötkäle:) luuli että se oli täytetty tekokani, mutta kani on kyllä ihan aito, se oli vaan vielä vähän jäässä:)

15. elokuuta 2008

Molli jääräpää...


Tämä on ollut harvinaisen aktiivinen viikko. Nämä eri lajien treenit suunniteltiin jo kauan sitten, ja sattuivat sitten olemaan samana viikkona. Demin pää on nyt täynnä uusia juttuja, en ihmettele yhtään, että se on nukkunut koko päivän ja illan. On aika ihanan rauhallista täällä meillä tänään:)

Tänään mentiin heti aamulla hakumetsään. Saatiin oikein pätevä ihminen vetämään meidän treenit tänään. Hän on PK tuomari ja on kilpaillut omien koiriensa kanssa varmasti kaikissa PK lajeissa. Hyviä neuvoja saatiinkin ihan roppakaupalla.

Olin ensin ajatellut ottaa Demin vaan tallaamaan metsää, mutta kun emme tallanneet ollenkaan, kun mukana oli kaksi muuta nuorta koiraa, niin otin Demin kuitenkin myös treenaamaan. Mukava ylläri oli, ettei Demi ollut yhtään varautunut, vaan tuli alueelle häntä heiluen. Ensin maalimiehet syöttivät sille keskilinjalla nameja. Sen jälkeen sai tuttu ja Demille niin ihana Tuulaa mennä ensimmäisenä metsään. Kuljettiin Demin kanssa keskilinjaa pitkin, ja Tuula kulki metsässä samalla linjalla, ja vähän väliin kutsui Demiä, niin että Demin mielenkiinto koko ajan pysyi sillä. Sitten Tuula kaatui ja oli ihan piilossa. Demihän lähti kun ohjus metsään ja olikin aivan innostunut kun löysi Tuulan joka kehui ja syötti sille nameja. Juostiin kaikki mukaan sinne piilolle, ja tultiin yhdessä pois.

Toisena maalimiehenä oli Tarja. joka on Demille myös tuttu, muttei ihan niin tuttu kuitenkaan kun Tuula. Tehtiin samalla tavalla toisella puolella, ja sekin meni hyvin. Viimeiseksi meni sitten meidän treenaaja piiloon, sillä oli vielä lippis, joka on Demille joku ihmeen mörkö. Tehtiin kuitenkin ihan samalla tavalla taas, ja Demihän juoksi vauhdilla metsään, mutta kun näki että siellä olikin se vieras ihminen, jolla oli vielä lippis päässä, pysähtyi se ja jäi seisomaan häntä pystyssä. Mä menin tukemaan sitä, ja silloin Demi uskalsi mennä, ja onneksi olin antanut viimeiselle maalimiehelle rasian missä makaroni laatikkoa, joten Demi sai paras palkkaa häneltä. Muut tulivat myös sinne piiloon, ja siellä Demiä kehuttiin, ja se sai olla keskipisteenä, ja sai vielä kaikilta makkaroita.

Olen hyvin tyytyväinen että se meni näin hyvin. Viime hakutreeneissä Demi ei suostunut mennä maalimiesten luokse ollenkaan. Onpas Demistä tullut rohkea tyttö!:) Kyllä siitäkin vielä hakukoiraa tulee. Treeni vetäjä ihmetteli kovasti miten kihara on tuon luonteinen, koska se on nähnyt Mollia ennen, ja joku sen tutuista oli ollut kihara kauan sitten, ja se oli ollut niin kova ja jäärä, ettei tottiskoulutuksesta tullut mitään.

Pentujen jälkeen pääsi aikuiset treenaamaan. Meillähän on ollut Mollin kanssa todella pitkä tauko, ja kokemuksesta tiedän että kun on ollut taukoa tulee Mollin kaikki virheet esille! Niin tuli tänäänkin. Ensimmäinen pisto piti olla tyhjä, ja maalimies oli valmiina toisella puolella. No Mollihan lähti kun hirvi metsään, eikä tullut kun kutsuin, vaan lähti keskilinjan yli maalimiehelle.
Huudettiin Tarjaa pois ja muutettiin suunnitelmaa.

Otettiin sitten sisääntuloja, elikkä Mollia vietiin hihnalla metsään, maalimies uudestaan piiloon toisella puolella ja minä odottamassa keskilinjalla, kutsuin ja Mollin piti tulla mun kautta, vauhdissa sai nakkipalan palkaksi ja samantien sai jatkaa matkaa maalimiehelle. Ilmaisu normaalisti. mutta irtorullilla. Näitä otettiin sitten kolme kertaa. Kerran se meinasi karata suoraan maalimiehelle mun ohitse, muuten meni hyvin.

Näitähän otin Mollille paljon silloin kun treenasin sen kanssa aktiivisesti. On hyvä hallinta treeni, ja sitä Molli vaatii jatkuvasti... Mollin mielestä minä voisin jäädä autoon odottamaan, ja se hoitaa kyllä hommat ihan itse. On kyllä varsinainen jääräpää... Kuitenkin on kivaa treenata hakua Mollin kanssa, koska se on niin täpinöissään. Se niin tykkää hausta. Ja Mollihan on aina ollut haasteellinen koira treenata joka lajissa, mutta se on samalla ollut niin mielenkiintoista ja hauskaa. Minä olen yhtä jäärä kun Molli, ollaan kyllä ihan sopiva pari:):)

Hakutreenin jälkeen mentiin vielä kentälle ottamaan tottista. Demille otin vaan lyhyt paikallolo ja sen jälkeen leikin sen kanssa. Muutama nopea maahanmenoa ja istumista ja lelu lensi, siinä oli Demin treeni.

Mollille otin ensimmäistä kertaa tänä vuonna PK esteet ja Mollihan tykkää niistäkin. Se jopa hyppäsi ihan puhtaasti metrin estettä tänään kun oli niin vauhdikkaalla päällä. Sen jälkeen pieni seuraaminen ja eteenmeno ja treeni oli siinä.

Demi sai jäädä kotiin kun vein isot koirat illalla pitkälle metsälenkille. En uskaltanut rasittaa sen jalka enää tänään.
Huomenna huilataan kyllä:).

14. elokuuta 2008

Tokoa ja taipparitreeniä


Eilen alkoi taas tokotreenit. Itse olen siellä vetäjänä, mutta menin vähän aikaisemmin treenaamaan Mollin kanssa, ja Demin kanssa ehdin myös treenata niin kauan kun oli muita koiria paikalla. Mollin treenit meni hyvin, Demille se oli uutta ja jännää kun oli niin paljon erikokoisia koiria ympäri, ja niin paljon ihania hajuja. Aika hyvin keskittyi kuitenkin, ja varsinkin paikallaoloon olen oikein tyytyväinen. Nyt makasi ihan rauhallisesti, eikä yrittänytkään nousta ylös.

Tänään mentiin Hannan ja Madde labbiksen kanssa taipparitreeneihin. Madde on jo niin paljon taitavampi kun Demi joten sille tehtiin ihan kunnon hakuruutu. Demillekin koekeilin viedä neljä varista metsään, niin että vietiin ne yhdessä. Varikset eivät olleet oikein kivoja tänään, mutta sitten kun Demi pääsi vauhtiin, haki se ihan hyvin ja luovuttikin hienosti. Pienen paussin jälkeen otettiin Hannan pieni pupu esille, ja sehän oli sitten Demin mielestä oikein ihana, sitä se olisi kantanut vaikka kuinka kauan. Tehtiin lyhyt laahausjälkikin, joka Demi hiffasi heti. Se meni hyvin.

Sitten ajettiin toiseen paikkaan, koska meidän piti mennä ottamaan vesinoutoa. Päätettiin kuitenkin kokeilla vielä uudestaan hakua, ja vietiin valmiiksi taas neljä varista ruutuun. Demi lähti ihan innokkaasti metsään, mutta pettymys olikin suuri, kun siellä ei ollutkaan ihana kani vaan ne peevelin varisraadot taas. Se bongasi ne kaikki, muttei tuonut. Nyt joutui prinsessa puuhun kiinni, ja sai nähdä kun Madde pääsi tyhjentämään ruudun, joka se tekikin oikein taitavasti. Kehuttiin sitten Maddea ja ihailtiin varikset oikein kunnolla. Sitten pääsi Demikin hakemaan yhden variksen, jonka vein kauas niin että se näki. Nyt oli motivaatio aivan toinen, ja varis tulikin nopsasti takaisin. Nauroin, kun Demi ihan elvisteli Maddelle että kato nyt, kyl mäkin osaan.. on ne koirat kyl hassuja.

Sen jälkeen mentiin ottmaan vesinoutoa variksilla, kun lokkia ei ole. Siinä ei ollut mitään ongelmaa, vedestä nouti kyllä varistakin mielellään.

Olipas meillä hauskaa. Kiva treeni, ja hyödyllinen.

10. elokuuta 2008

Tänään treenattiin ihan kunnolla

Päivällä treenattiin ensin noutokapulan pitämistä, ja kun Demi kerran tykkäsi 2 kg kapulasta, otettiin jälleen sitä käyttöön. Ei ainakaan pure kun on niin painava. Nyt Demi osaa istua jo aika kauan ihan paikallaan kapula suussaan, joten nyt pitää mennä eteenpäin. Syy minkä takia opetan noudon tällä tavalla on se että haluan välttää puremista. Tässä pieni kuvasarja meidän treeneistä, kun poikani kerran oli katsomassa, joutui hän kameran taakse:) Kotisivulla löytyy lisää kuvia meidän noutotreeneistä.



Illalla mentiin metsään, ja siellä innostuttiin tekemään vähän kaikkea:) Molli sai jäljestää pitkästä aikaa. Jana meni todella hyvin, ja Molli jäljesti taas innokkaasti. Ensimmäinen keppi jäi, kun vauhti oli vähän liian kova.


Niin kauan kun jäljet vanhenivat tallattiin kapea kaistale, ja otettiin kaikille koirille esineitä. Demin kanssa tein niin, että jätin Demin istumaan ja vein vähän matkan päähän karvalelun. Käskystä sai hakea, ja samalla kun nosti esine maasta, kehuin ja heitin samanlainen lelu sille palkaksi. Tätä toistin muutaman kerran. Tämän treenin idea on se, että koiran pitää vauhdista napata esine suuhunsa, ja juosta yhtä innokkaasti takaisin ohjaajalle kun se juoksee esineelle. Vaikka Demi on niin paljon vauhdikkaampi kun Molli, niin sillä on kuitenkin sama tyyli jäädä seisomaan vähän aikaa esine suussa ennen kun alkaa tulemaan sen kanssa. Tämä treeni onnistui hyvin. Sen jälkeen sai mennä autoon huilimaan.


Molli sai vaihteeksi hakea myös kivoja leluja, kun vein ruutuun kolme samanlaista karvaleluja. Molli oli taas reipas, ja teki hommat hienosti.


Demi sai tulla uudestaan esineruutuun, jolloin vietiin yhdessä esineet piiloon. Kokeilin jättää kaksi esinettä, mutta ensin Demi ei muistanut toista. Uudella yrityksellä onnistui, kun jäätiin aika lähelle. Muuten Demi haki innokkaasti ja toi ripeästi.


Tein Demille lyhyen makkarajäljenkin, niin että se sai nähdä kun sen tein. Sai odottaa tiellä Tuulan kanssa. Se oli sitten liian innostavaa, koska Demillä oli aivan liian kiire, veti ja hosui, mutta motivaatio oli ainakin kohdallaan:) Huono juttu vaan kun muurahaiset menee makupalojen päälle:(


Lopuksi innostuttiin tekemään Åkelle ja Demille vielä tuuliharjoituksia. Eli Tuula meni saniaisten kesken makaamaan, oli ihan kunnolla piilossa, ja me Demin kanssa käveltiin sen ympäri niin kauan että huomasin että Demi sai hajun Tuulasta, jolloin palattiin polulle, ja Demi sai mennä hakemaan. Näitä tehtiin pari kertaa. Se meni todella hyvin. Jos Demi vaan oppisi tykkäämään vieraista ihmisistä, niin luulen että se innostuisi haustakin, sen verran täpinöissään oli tästä harjoituksesta.


Kivaa oli taas treenata, ja koirat olivat molemmat oikein innokkaita ja reippaita, ja molempien treenit menivät hyvin.

8. elokuuta 2008

Vähän sitä sun tätä


Aluksi yksi kukkakuva, näin hienoja olivat ennen kun sade ja myrsky kaatoi niitä...:(

Jokaikinen nurkka on nyt kuurattu, ei uskoisi että on sama koti:) Vielä on eteinen ja yläkerran rappuset jäljellä... ei tää urakka lopu kyllä ikinä:)

Koirien kanssa käytiin kimppa toko treeneissä alkuviikossa ja Demille olen ottanut pihalla jotain pientä joka päivä. On se hauskaa miten pentu on oppivainen. Uskomattoman nopeasti oppii. Oppisi varmaan myös virheet, sen takia suunnittelen tarkasti mitä Demin kanssa teen. Tähän asti menee tokotreenit parhaiten. Siitä Demi tykkää, ja on todella yhteistyöhaluinen. Mitään maastolajia en ole nyt parin viikon aikana treenannut,(siivousvimman takia) mutta suunniteltu on nyt nometreenit ensi keskiviikkoihin. Kaveriksi tulee Hanna, Madde labbiksen kanssa, ja Hannalla on pieni pupukin, joten Demi pääsee vihdoinkin kokeilemaan myös pupun noutamista. Jännää...Kivaa saada noutohommeleihin treenikaveria. Yksin on niin tylsää treenata.

Kimppatokossa otin Mollille melkein kaikki liikkeet. On tuo Mollikin vähän kaheli, kun kentällä oli muita treenamassa, ja meidän tavarat oli kentän laidalla, niin sen piti kesken luoksetuloa juosta hakemaan Demin sukka-pallo, ettei nyt vaan kukaan muu sitä ottaisi... Muutenkin Molli ei keskittynyt, kyttäsi vaan muita, eikä kuunnellut, teki paljon virheitä. Se on niin kateellinen ja vahtii jopa ruutumerkit, kaikki tavarat ovat meidän.. Pöhlö koira:)

Otettiin nuorten kanssa erillinen paikallaolo. Nyt Demi makasi hyvin, paljon parempi kun viimeksi. Ei mennyt selälleen makaamaan, eikä noussut ylös. Otin Demille myös seuraaminen ihmisryhmässä ja vähän muutenkin, ja sitten taas kapulan pitoa. Demin treeni meni hyvin. Demi keskittyi paremmin kun Molli:)

Tänään mun piti lenkin jälkeen ottaa Demille taas noutokapulan pitämistä, ja kun kaikki tavalliset kapulat olivat autossa, annoin sille 2 kg kapulan, ihan vaan ajattelin katsoa miten se suhtautuu siihen. Mutta sehän nappasi sen suuhunsa ja kantoi sitä kun vanha konkari. Otettiin sitten sillä sitä kapulan pitämistä mun edessä, ja niin se istui kun patsas, ihan tiivisti mun edessä painava kapula suussaan! On kyllä reipas.

Löysin netistä tällainen kuvapalvelu ja lähetin Demistä yksi pentukuva suurennettavaksi. Kuvassa on 8 viikkoa vanhaa. Kuvan on ottanut mun poika Ken, ja mun mielestä Demi on niin äärettömän luttana siinä. Ei kestänyt kun kolme päivää niin kuva tuli postitse. Hyvää palvelua!

Kun siivosin, otin myös Mollin kaikki pokaalit ja rusetit esille, ja niitähän on ihan kivaa määrää:) No muutama ollaan kyllä saatu Idankin kanssa, mutta suurimman osan on Mollin. Päätin ostaa itselleni pari palkintokaappeja ja järjestää pystit hienosti:) Kyllähän Molli ansaitsee sen, että näytetään kaikille miten hyvä koira se on, ja miten paljon palkintoja se on saanut:) Kyllä minä tiedän että monella on paljon enemmän näitä, mutta elvistellään nyt vähäsen meidän pytseillä:)

Kuva on leikattu ja liimattu...

3. elokuuta 2008

Jäniksen ajoa


Olen siivonnut ja siivonnut ja siivonnut..eikä ole vieläkään valmista. On ollut todella kuuma ilma, mutta se on vaan ollut hyvää, koska pyykit ja matot ovat kuivuneet äkkiä, ja koirat ovat vaan maanneet varjossa. Vähän remppaakin ollaan tehty ja uusia huonekaluja ostaneet, on se kivaa kun koti tuoksuu hyvältä ja on siisti:).

Eilen iltalenkillä oli viileitä ja sateista ja koirat olivat villejä.... Molli alkoi jahtaamaan jänistä, ja jänis raukka meni aivan sekaisin, koska se juoksi polulle missä me muut olivat, ja kun siellä oli kolme muuta koiraa ja kaksi ihmistä niin se panikoi ja hyppäsi mun miehen päälle, törmäsi Hardyn rintaan!!! Oli kyllä aika ihmeellistä... Molli totteli ja jätti jänistä rauhaan, niinkuin Emma ja Idakin, mutta pikkupiruhan lähti kun ohjus jäniksen perään. Aika kauan oli poissa, ja kun vihdoin palasi meidän luokse roikkui kieli maahan asti. Minä olin aivan varma että jalka brakasi ihan täydellisesti, mutta ihme ja kumma ei ole ontunut ollenkaan! Viikon täyslepo on varmaan tehnyt terää...

Ja nyt odottaa keittiökaapit... puh, on vielä kova urakka edessä.

Ensi viikolla pitää kyllä ehtiä myös vähän treenata.