30. huhtikuuta 2007

Esineruutu & Jälki

Perjantaina tehtiin esineruutua. Valittiin vähän vaativampi alue, jossa ojia, kiviä, ja paljon kasvillisuutta. Alueella käydään usein lenkillä, ja minulla oli myös Ida ja Emma mukana, ja Tuulalla oli Emppu mukana, joten jollain tavalla Molli ei oikein hiffannut että nyt pitää hommia tehdä, oli vaan menossa lenkille. Takakulmassa nahka kotelo, ruudun keskellä rikkinäinen kännykkä, ja edessä lompakko. Molli juoksi ja juoksi, muttei meinannut löytää mitään. Loppujen lopuksi löysi kaksi esinettä, edessä oleva lompakko jäi. Lopetin siihen, kun oli niin vaikeita.

Eilen tein Mollille noin 700 m pitkän jäljen, 8 keppiä, 2 kulmaa, jana 20m. Jälki sai vanheta reilu tunnin. Janalla lähti hyvin suoraan, mutta taas oli lähdössä takajäljelle. Kielsin, ja kun lähti oikeeseen suuntaan, kehuin. En sitten tiedä onko siitä mitään hyötyä, mutta monet asiat on Molli hiffannut kun olen kertonut sille että nyt ei oikein menee niin kun pitää. Jäljen alussa Molli vähän hössötti, oli liian innokas, mutta aika nopeasti rauhoittui ja jäljesti tosi hienosti. Yksi keppi jäi metsään. 7 keppiä ilmaisi. Kulmatkin menivät hyvin. Tämä ei ollut mikään helppo jälki Mollille, koska se meni kallioiden yli ja suopursujen läpi. Maasto oli tosi vaihteleva. Mutta Molli jäljesti hyvin, tässä lajissa ollaan edistytty.

26. huhtikuuta 2007

Hakutreenit & tottista

Tiistaina oltiin taas hakutreeneissä. Ostin Mollille uuden rullan ja pannan. Rulla on ihan pieni, ruotsalaismallinen, toivon että Molli ei tulee nappaamaan sitä niin helposti, koska se on niin pieni että Molli joutuu oikein tekemään työtä jotta saa sen. Tällä kertaa en vielä käyttänyt sitä ollenkaan, sai vaan roikkua siinä kaulapannassa.

Otin 4 ukkoa ja yhden tyhjän piston. Kahdella ukolla ilmaisut irtorullalla, ja kaksi ukkoa palkkasivat suoraan. Hienosti meni treenit. Molli teki oikein nättiä työtä hakuradalla, oli tottelevainen ja liikkui hienosti koko ajan eteenpäin. Tyhjä pisto oli hyvä, tänääkään en kutsunut sitä ollenkaan, ja hyvinhän Molli osasi tulla itse pois, ja teki ihan sopivan kokoisen piston. Myös rullantuonti oli hyvä. Harvinaisen onnistunut hakutreeni:)

Ennen hakutreenit käytiin tottiskentällä ottamassa noudot, telineet ja eteenmenoa. Ja otettiin me lyhyen paikalla olonkin. Kenttä on aika pehmeä, ja siellä on vähän hankalaa kävellä, Molli ei koskaan ole oikein hyvä siellä, vähän lusmuilee. Mutta hinkattiin 2 kg kapulan noutoa niin kauan että saatiin vähän vauhtia siihen, ja pikkuhiljaa Molli piristyi ja alkoi tekemään ihan hyvää työtä. Telineet menivät hyvin, niin myös eteenmenon, koska vietiin ruokakipon yhdessä kentän laidalle:)

Tänään otettiin seuraamiskaavion, henkilöryhmää, jäävät liikkeet ja eteenmenoa. Ei oikestaan mitään moitittavaa. Molli oli taitava ja reipas:)

23. huhtikuuta 2007

Hakua

Eilen oltiin hakumetsässä. Maasto oli haasteellinen, radan alussa paljon kaatuneita puita ja risuja. Itse olin väsynyt eikä ollut oikein treeni fiilistä, ja sehän tarttui myös Molliin. Ihmeellinen koira kyllä...jos minä olen iloinen niin Molli on iloinen, jos minä olen huonolla tuulella, niin Mollikin muuttuu oudoksi, ja jos minä jännitän, niin Molli on aivan kipsissä...

Treeni meni kuitenkin ihan hyvin. Alussa vähän hässäkkä, kun Molli meinasi ettei risukoiden läpi aikoo lähteä, vaan teki täyskäännöksen, ja lähti keskilinjaa pitkin hakemaan itselleen paremman reitin. Kutsuin takaisin, ja uusi yritys. Silloin Molli hyppeli kun jänis risukoiden yli:) Ensimmäinen ukko laatikossa. Ilmaisu norskilla. Samat risukasathan oli myös paluumatkalla, joten Molli pysähtyi, jäi seisomaan, ehkä kymmenen metrin päästä ja pudotti rullan. Joten lähetin uudestaan hakemaan rullaa, koska ei tollaisia temppuja voi hyväksyä...Onneksi maalimies huomasi että Molli tuli ilman liinaa, ja ymmärsi olla välinpitämätön. Nyt Molli tuli (risujen läpi) perille asti rullan kanssa, mutta viimeiset metrit tosi hitaasti...Näytölle kyllä lähti kun salama:) Mollin mielestä oli tosi tyhmää liikkua noin hankalassa maastossa, kun olisi löytynyt parempikin reitti:)

Seuraava ukko pressun alla oikealla puolella. Laitoin norskin ylös, ja nyt ilmaisu irtorullalla. Muuten meni hyvin, paitsi että rullantuonti taas tosi hidas. Huokaus;(

Näiden jälkeen 4 tyhjää pistoa. Yleensä olen kutsunut Mollia pois tyhjiltä, kun usein viipyy liian kauan, ja tekee liian laajat pistot. Mutta tällä kertaa päätin olla hiljaa, ja katsoa miten kauan se viipyy, ja missä kohtaa se tulee pois. Ja Mollihan teki kaikki tyhjät pistot oikein mallikkaasti.

Viimeinen ukko takakulmassa, joka palkkasi suoraan.
Ei hassumpi treeni.

18. huhtikuuta 2007

Onnistunut jälki

Tokoa on otettu melkein joka päivä, aivan liikaa, koska eilen Molli näytti ihan selvästi, että nyt ei enää kiinnosta:) Ja kun on vielä ollut lämmin ilmakin, silloin Molli ei jaksa....

Tänään mentiin metsään tekemään jälkeä. Ja olipas se kivaa, sekä koiran että ohjaajan mielestä. Tein noin 500 m pitkä jälki, 6 keppiä, yksi kulma, jana ehkä 10m. Janalla lähti ensin ohi, mutta pysähtyi ja käänsi takaisin, nuuski vähän aikaa takajälkeä, mutta lähti oikeeseen suuntaan. Ja jäljesti tosi hienosti, tarkasti ja sopivalla vauhdilla, ja ilmaisi kaikki kepit. Aivan loistava jälki!

Molli oli varmasti onnellinen kun ei tarvinnut niitä tyhmiä tokotemppuja tehdä:) Lauantaina mennään toko kisoihin. Treenattu on, ja koira kyllä osaa, mutta riittääkö motivaatio ilman palkkaa loppuun asti?? Kiva kuitenkin päästä kisaamaan, menee sitten hyvin tai huonosti:)

13. huhtikuuta 2007

Tokoilua

Tänään taas Inkoossa pitämässä tokotreenejä, ja sen jälkeen treenattiin Eijan ja Tuulan kanssa. Tänään otin kaikki liikkeet paitsi paikalla olot. Halusin että Eija taas käskyttää. Ensin seuraaminen, sama ongelma tietysti kun eilen, juoksuosuudessa kontakti herpaantui. Idari hyvä. Luoksetulossa Molli oli huomannut että ruudussa oli palkka odottamassa, ja ruutu oli minun takana, joten tujotti vaan ruutua, eikä ollenkaan katsonut minua, joten ei nähnyt kun annoin käsimerkkiä, eikä pysähtynyt ollenkaan...mun vika....Sitten merkkiä ja ruutua, meinasi karata suoraan ruutuun,(kun tiesi että siellä oli palkka) joten lähetin monta kertaa merkille, ja palkkasin siitä, ennen kun sai juosta ruutuun syömään:) Tunnarit, ohjattu ja hyppynouto menivät kaikki oikein hyvin. Kaukkarit tuli eteen melkein oman mittansa. Kaukkarit vielä läheltä, silloin Molli teki hienosti. Täytyy vaan junnata läheltä ja pikkuhiljaa ottaa etäisyyttä, niin eiköhän se siitä. Lopuksi uudestaan luoksetuloa, nyt onnistui hyvin kun tehtiin toisella paikalla ja ruutu ei ollut takana häiritsemässä. Ja vielä kerran merkin kautta ruutuun, joka myös meni oikein hyvin. Tänään oli taas vauhdikas päivä, kaikki liikkeet tehtiin täysillä:) Kivaa oli.

11. huhtikuuta 2007

Kimppa tokoa

Lenkillä Molli löysi hienon aarteen, jonkun elukan pääkallo...oli tosi ylpeä siitä:)

Eilen otin pihalla tunnarit ja kaukokäskyt. Tunnarit parin otteesen, kerran rivinä ja kerran kellona. Vähän pureskelua, mutta aika hyvä kuitenkin. Vauhtia oli ainakin riittävästi. Kaukokäskyt täydellä etäisyydellä, ja Molli tuli tosi paljon eteen. Kielsin Mollia ja vein takaisin oikeeseen paikkaan, ja menin taas kauas, ja ihmeellistä kyllä, auttoi, nyt ei tullut ollenkaan yhtä paljon eteen enää.

Tänään treenattiin Eijan ja Tuulan kanssa. Enisin ruutua kisanomaisesti, Eija käskytti. Mutta johan on omituista miten vaikeita heti on, kun on vähänkin erilainen tilanne. Ei millään meinannut hahmottaa ruudun. Katteli vaan Eijaa, eikä keskittynyt. No saatiinhan me ruudun onnistumaan, kun Molli loppujen lopuksi alkoi keskittymään. Ruutua otettiin sitten moneen otteeseen, kerran myös liikkeen loppuosa.

Sen jälkeen idaria, joka meni muuten hyvin, paitsi että seisomisessa vähän liikkui.
Luoksetulo kisanomaisesti, ja se meni super hienosti.
Ohjatussa taas keskittymisvaikeuksia, ja Eijan tujottelua, joten sitäkin liikettä jouduttiin hinkkaamaan muutaman kerran ennen kun onnistui.
Pitkä kisanomainen seuraaminen, siinä ei mitään ihmeellistä, juoksuosuudessa kontakti herpaantuu, sitä pitää treenata nyt vähän enemmän.
Kaukokäskyt myös tänään täydellä etäisyydellä, tuli eteen ehkä puoli mittansa.
Lopussa paikalla istumista, joka onnistui hyvin.
Kiva treeni.

8. huhtikuuta 2007

Tokoa

Tänään vedin BH-treenit Inkoossa, ja treenin jälkeen otin Mollille tokoa. Aloitettiin ruudulla ja ensin niin että ruudussa oli palkka valmiina. Merkille meni hienosti, ja ruudulle vauhdikkaasti. Sen jälkeen lähetys tyhjälle ruudulle, jolloin meinasi fuskata, ja lähteä suoraan ruutuun. Kutsuin takaisin, nyt lähti hyvin merkille, ja siitä palkka. Otettiin vielä kerran, tällä kertaa meni sekä merkille että ruutuun oikein hienosti. Nyt käskin myös maahan ja kävin palkkaamaan. Sen jälkeen vielä kerran lähetys merkin kautta ruutuun jossa taas palkka.

Luoksetuloa ensin liikkeenä, meni TOSI hyvin. Seisominen on nyt oikein nopea, vauhti on hyvä, ja myös maahanmeno on paljon parempi. Sitten uudestaan niin että palkkasin seisomisesta ja vielä kerran ja palkka maahanmenosta.

Ohjattu meni oikein hyvin molempiin suuntiin. Pienen pätkän seuraamista, myös oikein hyvä.
Kaukkarit läheltä, monta vaihtoja nopeaan tahtiin, palkkasin satunnaisesti, heittämällä namipalan Mollin taakse. Otettiin myös metallin nouto, ihan OK.
Olen oikein tyytyväinen. Olemme edistyneet:) Tällä hetkellä on kaukokäskyt vieläkin vaikein liike, ja tunnarikapula pureskelee, muuten alkaa likkeet sujumaan oikein mallikkaasti, ainakin treeneissä....

7. huhtikuuta 2007

Esineruutu ja vähän tokoa

Ennen metsälenkkiä tehtiin esineruutua. Tallattiin täysmittainen ruutu, ja valittiin lähetysivua niin että oli myötä tuuli. Laitoin ruutuun 5 esinettä, yksi esine oikeaan takakulmaan, 2 esinettä keskelle, ja 2 esinettä lähellä lähetys-linjaa. Molli toi nopeasti 3 esinettä, mutta ei millään meinannut etenemään oikeaan takakulmaan. Kaarsi joka kertaa liian aikaisin vasemmalle, ja vasemman takakulma kävi tutkimassa monta kertaa, vaikka siellä ei esinettä ollutkaan. Kerran sai hajun edessä olevasta esineestä, mutta ei paikallistanut sitä, vaikka kauan kyllä haki. Loppujen lopuksi lähti myös oikeata kulmaa tutkimaan, ja neljäs esine löytyi. Siihen lopetettiin, ja koira sai palkkansa. Hyvin Molli kyllä työskenteli, koko ajan hyvällä vauhdilla, mutta olen ennenkin huomannut että oikea takakulma on ollut ihmeen vaikea. Molli on varmaan vasen kätinen:)

Kotipihalla otettiin vielä vähän tokoakin. Hyppynoutoa metallikapulan kanssa. Alussa ote kapulasta taas huono, eikä vauhtikaan ollut hyvä. Leikittiin sitten kapulan kanssa, ja härnäsin Mollia vähän, ja sekä vauhti että kapulan ote parani. Sitten otin pelkästään luovutuksia, ja sivulletuloja myös muutaman kerran.

Sen jälkeen tunnarit. Molli löysi helposti oman, mutta pureskeli ja vauhti huono. Otin vielä pari kertaa niin, että jätin palkan maassa mun selän takana, silloin tuli vauhti mukaan, mutta pureskelu jatkui. Joten otin pidä treenejä erikseen. Seurautin Mollia kapula suussa, ja otin pelkästään eteen istumisia ja luovutuksia. Nämä onnistuivat oikein hyvin.

Lopuksi vielä kaukkarit. Yritin kovasti jotta saisin Mollia menemään taaksepäin, mutta vaikeita oli. Kerran ylipitkällä etäistyydellä maasta seisominen, ja siitä palkkaa.

Niin ja otimmehan merkkiäkin, merkki oli aivan loistava:)

6. huhtikuuta 2007

Hakutreenit

Olin miettinyt millä tavalla saisin Mollia etenemään suoraan takalinjalle myös avarassa metsässä, ja päätin kokeilla muistikuva-treenillä. Elikkä otin Mollille 6 haamua, (maalimies siirtyi aina eteenpäin seuraavaan piiloon) kaikki palkkasivat suoraan. Piilot merkkattiin. Kun Molli oli hakenut kaikki haamut, vein sitä autoon huilimaan.

Muiden treenien jälkeen, otin Mollin uudestaan radalle, nyt samat piilot ja taas niin että maalimiehet jäi metsään ja siirtyivät eteenpäin seuraavaan piilon. Mutta tällä kertaa olivat ukot hyvin piilossa. Ensimmäinen ja viimeinen ukko palkkasi suoraan, muilla ilmaisut irtorullalla (norski kaulassa).

Mollillahan on norsun muisti:) sehän teki niin hienon radan että oli kun oppikirjasta. Nyt eteni suoraan piilolle, tuli hyvin eteenpäin rullan kanssa (jopa rullantuonti oli tänään hyvä), ja näytölle lähti kun salama. Joten ideani toimi, tätä täytyy nyt toistaa. Muut innostuivat myös ideastani, ja treenasivat samalla tavalla. Treeni kesti kauan, kun kaikki ottivat koirat kaksi kertaa radalle, ja jokainen maalimies joutui olemaan piilossa 12 kertaa, mutta kyllä kannatti! Ihan kaikille koirille ei toiminut, mutta Mollille toimi tosi hyvin. Tänäänhän oli vielä kova tuuli, joka pyöri niin ettei oikein tiennyt mistäpäin tuulee, ja radan alussa oli aivan avaraa metsää, ja kuitenkin Molli eteni suoraan takalinjalle, joten tätähän minä hainkin. Hyvä treeni.