15. syyskuuta 2008

Eläinlääkärissä


Tänään kävin Demin kanssa ell Jan Räihän luona, koska Demi on vieläkin ontunut aina kun on rasittanut jalkaansa vähän enemmän. Vihdoinkin selvisikin mitä on vikana. Kuvia otettiin lonkista, kyynäristä sekä varpaista. Lonkat olivat aivan priimaa, niinkuin kyynärätkin. Mitään kasvuhäiriöitä Demillä ei ole koskaan ollutkaan.

RTG av tårna visade följande resultat: Höger sesamben 2 och 7 frakturerat samt vänster fram nr 2. En osaa ihan kääntää tuota suomeksi, mutta nuljuluissa murtumia varpaissa kolmessa eri paikassa. Laitettiin pitkävaikutteista kortisoonia numero 7:ään, ja 4 viikon lepoa. Kevyttä treeniä (niin kuin tokoa ja jälkeä) sallittua, mutta ei muiden koirien kanssa riehumista, tai muuta rynnäämistä. Pientä hakuakin sallittu, jos on hallittua... Että sillä tavalla. Tämä selittää myös sitä, että Demi välillä on kävellyt niin kuin olisi kuumia kiviä tassujen alla. Voi mun pieni ressukka. . Räihän mukaan ei tiedetä minkä takia joillekin koirille tulee tällaista, kuulemma varsinkin rotikoilla todella yleistä. Nyt ainakin tiedän minkä takia Demi ontuu, ja eletään sen mukaan

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Demiä... onneksi kuitenkin selvisi mikä vaivaa! Toivottavasti paranee nyt pian! T:Hanna

Åsa kirjoitti...

Niin minäkin toivon, että lepo auttaa, ja Demikin pystyy juoksemaan ja leikkimään, niin kun kaikki muut pennut.....

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi Demillä selvisi mistä ontuminen johtuu. Kaarnan kanssa elellään päiväkerralaan ja nyt on cartrofen kuurilla mutta ei auta hirveesti eli ontuu tosi usein. Lenkille pääsee hihnassa ja maksimissaan kaksi kertaa viikossa irtaalaan, kun on niin hurja menemään että irti olon jälkeen ontuu yleensä paljon. Iloinen ja kauhean raisu Kaarna on. Mutta nyt lähdetään koiruleiden kanssa toko treeneihin.