3. syyskuuta 2008

Esineitä & hakumetsässä


Sunnuntaina ennen lenkkiä otettiin kaikille koirille esineitä. Myös Emma ja Ida pääsivät hakemaan pari esinettä. On se hauska noiden mummojen kanssa, sinne ne uppovat ruutuun, ja nopsasti löytävät esineet. Luovuttavatkin hienosti käteen.

Demin kanssa vietiin taas yhdessä pari esinettä ruutun, mutta sitä ei kannata enää tehdä, koska se alkoi juoksemaan esine suussa hakemaan toista esinettä, ja olisi varmaan vaihtanut jos olisi törmännyt siihen. Muuten muisti hyvin, ja haki hienosti, toi myös vauhdikkaasti ja luovutus hieno. Ensi kerralla täytyy viedä esineet valmiiksi ruutuun.

Mollille tein vähän jekkuja, laitoin kaikki kolme esineet oikealla puolella ruudussa, ja piilotin ne kaikki. Yksi esine ihan edessä kaatuneen puunrungon alle. Mollille se ei kuitenkaan ollut vaikeita, se löysi helposti kaikki. Oli oikein onnstunut treeni.

Tänään oltiin hakumetsässä. Ilma oli surkea, satoi melkein kaatamalla koko ajan. Demille otin kolme ukkoa, vietiin ne yhdessä piiloon, palattiin keskilinjalle ja lähetys samantien. Yksi maalimies vietiin jo aika syvälle metsään, ja kaikki olivat ihan kunnolla piilossa. Tänään meni hyvin, Demi oli jo todella rohkea, hiukan aristeli, muttei haukkunut eikä pakittanut, häntä oli kyllä vähän alhaalla, mutta nyt meni syömään namit ja pysyi maalimiehen luona ihan yksin. Kiva, kiva... Mutta että se on nopea!!!

Mollin kanssa treenasin tyhjiä pistoja. Aloitin niin että vein Mollin metsään odottamaan, itse menin keskilinjalle, kutsuin ja palkkasin herkuilla, sen jälkeen sai jatkaa matkaa ukolle, joka oli toisella puolella etukulmassa. Sen jälkeen otin kolme tyhjää pistoa, kaikki menivät todella hienosti, ja Molli tuli hyvin pois, heti kun kutsuin. Sen jälkeen löytö, ja sitten taas yksi tyhjä pisto, joka taas meni hyvin, ja lopuksi ukko takakulmassa. Ilmaisua en tänään ottanut mukaan, vaan kaikki ukot palkkasivat suoraan. Kaikki 3 ukot olivat myös samalla sivulla, kuitenkin Molli lähti hyvin tyhjille myös toiselle puolelle. Oikein onnistunut treeni, harvoin Molli on noin yhteistyöhaluinen:)

Kyllä se vaan niin on, että haku on mun laji, kyllä mä siitä niin tykkään, ja niin tekevät koiratkin.
Olen niin iloinen että Deminkin treeni meni näin valtavan hyvin, ja että se ei enää näkee mörköjä.

Ei kommentteja: