29. kesäkuuta 2008

Demi Pia Miettisen tokokoulutuksessa osa 2

Tänään oltiin Inkoon Västankvarnissa tokoa treenamassa koko pitkän päivän. Ohjelmassa oli jäävät liikkeet ja noudot sekä viimeiseksi merkki. Demihän ei ole ottanut jäävät liikkeet ennen, noudossa en ole ottanut loppuasentoa ja kapulan oikea luovutus ollenkaan vielä, oikeastaan Demi ei ole noutanut nouto kapulaa juuri ollenkaan. Noutanut kyllä on, mutta vaan metsässä dameja ja esineitä. Joten noudossa otettiin vaan viimeinen osa, elikkä pitäminen. Jäävät liikkeet menivät oikeastaan ihan hyvin. Merkki otettiin samalla tavalla kun ruutu, eli menin itse merkin taakse ja kutsuin Demiä, ja ohjasin sen oikeeseen paikkaan. Tämäkin tapa on minulle uusi, mutta ehkä se on hyvä, täytyypäs kokeilla sitten kun on ajankohtaista.
Meillä on niin paljon opettelimista, ettei merkin opettaminen vielä ole ihan ajankohtaista. Demi oli todella hyvin mukana joka jutussa, vaikka oli pitkä päivä.
Iltapäivällä kyllästyi olemaan autossa, rupesi kuulumaan vähän vinkumista, ja oli askartellutkin vähäsen kun oli niin tylsää. No se saikin olla mun vierellä loppupäivää, treenattiin samalla vähän odottamista, jossa edistyttiin.



Kun Demi oli joutunut olemaan niin kiltti ja tottelevainen koko päivän, piti sen tehdä vähän puutarhatyötä kun tultiin kotiin..

Kun on valmiiksi kaivettu iso kuoppa, niin voi iltakylvyn jälkeen viedä lelu sinne piiloon....



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Demi on lutunen ja hassu , mutta niin reipas ja kaunis pikku kiharatyttö :)